Juhannus Saksassa

Saksassa ei edelleenkään ymmärretä juhannuksen päälle, joten ei oletettu, että täällä tapahtuisi mitään sen kummempaa. Päätettiin kuitenkin yhdistää kaverin juhannukselle osunut syntymäpäivä ja pohjoinen keskikesän juhla. Perinteinen juhannussää sattui myös Konstanzin ylle ja vaikka välillä päästiinkin nauttimaan auringonpaisteesta, niin pääasiassa taivaalta tuli ihan vettä. Onneksi meillä kävi kuitenkin suhteellisen hyvä tuuri ja päästiin grillaamaan ilman sadetta.

Perjantaina juhlittiin ensin syntymäpäiväsankaria ja vuokrattiin Konzilin edustalta polkuvene tunniksi. Lähdettiinkin polkemaan sillä Bodenseelle, vaikka yläpuolella tummat pilvet enteilivät sadetta. Otettiin senkin uhalla katokseton polkuvene ja eihän siellä mitään satanut. Aurinkokin paistoi loppua kohti. Polkuvenereissulla meitä olikin pelkkiä suomalaisia paikalla, kun jostain syystä kukaan muu ei päässyt paikalle. No juhannuksen pakollinen venereissukin tuli samalla suoritettua.

Bodenseeta pitkin päästiin ylittämään polkuveneellä myös raja Sveitsiin. Enpä oo ennen mennyt toiseen maahan polkuveneellä. Mutta ei meistä kukaan mitään välittänytkään.

Rajalla

Illaksi synttärisankari oli hommanut meille ihan huikeat eväät ja leiponut tajuttoman hyvää suklaajuustokakkua. Onneksi omat synttärit on vasta syksymmällä edessä, niin ei tarvitse koittaa peitota näitä järjestelyitä. Kiitos siis kakusta ja kaikesta!

Tarkoituksena oli ensin jatkaa iltaa grillailun merkeissä rannalla, mutta valitettavasti yllä olevan herkkupöydän jälkeen kukaan ei enää voinutkaan ajatella ruokaa. Päätettiin kuitenkin jatkaa hengailua Bismarckturmilla, koska ulkona ei ollut kovin kylmä. Käytiin matkalla vielä katsomassa yhden ruotsalaisen opiskelijakämpän parvekkeelle kyhäämä Midsommerstång.

Lauantaina meillä oli vuorossa Erasmus excursio. Lähdettiin aamulla junalla Reichenauhin ja päästiin kanotoimaan n. kymmenen hengen kanooteilla saarta ympäri. Ei tosin voitu kiertää ihan koko saarta kovan tuulen ja aallokon takia, mutta hauskaa oli! Tältä reissulta mulla ei valitettavasti ole yhtään kuvia, koska kaikkien kameroita ei kanoottiin pakattu mukaan. Saaren toisella puolella pidettiin evästauko ja iltapäivällä palattiin takaisin Konstanziin.

Kotioven sulkeuduttua ulkona alkoikin sitten kaatosade ja vähän epäiltiin, päästäänkö grillaamaan ollenkaan. Oltiin nimittäin sovittu, että nähdään sovitulla paikalla kuudelta. Hirvittävän säätämisen jälkeen päästiin kuin päästiinkin grillaamaan, sade loppui seitsemältä ja saatiin grillikin lainaan. 

Päädyttiin loppujen lopuksi grillaamaan näinkin lähelle yliopistoa. Kukapa ei haluaisi viettää vapaa-aikaansa näissä maisemissa. Meillä tosiaan oli lainassa myös ihan oikean näköinen grilli, eikä grillattu vain kolmen euron piknik-grillillä, mutta ihan hyvin sekin toimi. Ainakin täytettyihin herkkusieniin. Grillauspuitteet ei ehkä olleet ihan samalla tasolla, kun yleensä tähän aikaan vuodesta mökillä. Kaksi muovilusikkaa apuvälineinä toimi kuitenkin ihan hyvin. Ruokaakin oli taas ihan tarpeeksi, koska oltiin varmaan ajateltu, että ruokitaan koko naapurusto samalla.

Sunnuntaiaamuna oli tarkoitus jatkaa vielä venelinjalla ja lähteä purjehtimaan, mutta meille varattu aika oli jotenkin onnistuttu sotkemaan, joten ei sitten päästykään. Ihan hirveästi ei tosin harmittanut, sillä taivaalta tuli sunnuntaiaamuna ihan kiitettävästi vettä, joten lohdutus-kakkukahvit kapungilla kelpasivat ihan hyvin. Tarkoitus on kuitenkin yrittää kahden viikon päästä uudestaan vähän paremmalla onnella.

Tälläinen juhannus tällä kertaa. Sunnuntai-iltana valmistelin vielä viimeisen esitelmän kuntoon ja tänään sain pidettyä viimeisenkin esitelmän pois alta. Meni ihan yllätävänkin hyvin, vaikka saksaksi selitettynä strategisisista liiketoimintamalleista saa ihan yllättävän hankalia. Toivottavasti muutkin ymmärsi, mitä siellä edessä höpisin. Tentitkin alkaa pikkuhiljaa lähestyä ja pitäisi jo vähän orientoitua kertaamaan lukukauden aikana käytyjä asioita, mutta tälle viikolle osuu vähän turhan monta reissua. Mutta ehkä voin ihan hetken hengähtää esitelmistä selviämisen kunniaksi.

Tourists don't know where they've been, travelers don't know where they are going: kolmen maan vaellus

Otsikko osuu aika kohdalleen muutamaan viime reissuun. Ollaan aina aika turisteja ja aina ei ihan tiedetä missä ollaan, mutta aina ei myöskään tiedetä mihin ollaan matkalla. En tiedä mitä ylläolevien kombinaatiosta pitäisi ajatella, mutta ainakin siitä syntyy hyviä muistoja ja hauskoja tarinoita.

Muutama viikko sitten meillä oli kolmen maan vaellus, mutta ehkä tässä tapauksessa ei kannata puhua vaelluksesta. Kolme maata kylläkin, jos Saksaa ei lasketa mukaan. Ainakin puolet meille markkinoidun ekskursion sisällöstä toteutui.

Täällä on pääsääntöisesti kaikki aina ihan minuutilleen ja nappiin organisoitu, mutta matkustellessa nyt tulee aina vähän kaikkea matkan varrella eteen. Lähdettiin kolmen maan vaellukselle bussilla, sillä tarkoituksena oli kävellä Liechtensteinista Itävaltaan tai toisinpäin, en oo ihan varma enää. Matkalla piti kuitenkin ensin poiketa Sveitsiin johonkin keskiaikaiseen kylään, joka oli Unescon suojelukohde ja jossa asui vielä 60 ihmistä.

Vaduzin linna

Ei kuitenkaan koskaan päästy paikalle. Heräsin nimittäin seuraavan kerran jostain Itävallasta. Mietin eka mahdollista kiertoreittiä, mutta loppujen lopuksi ymmärrettiin, että tässä ei nyt olla menossa sinne kylään, kun ylitettiin Liechtensteinin raja. Ylös, ulos ja ihmettelemään Vaduzia siis. Kukaan ei oikeen kertonut, että mitä tapahtui sille kylälle, nukuinko ehkä mahdollisesti ohi sen kylän, mutta ei Vaduzissa ollut mitään valittamista.

Vaduz - Liechtenstein

Eihän näiden vuorien välissä voinut valittaa. Siinä ne oli edessä ja takana. Oli hauskaa käydä pyörähtämässä Liechtensteinissa, koska siellä on oo vielä ikinä poikennut. Hallituksessa on kuulemma 5 ihmistä, ellen ihan väärin kuullut. Lompakostakin löytyi vielä sveitsin frangeja, joten päästiin ostamaan postikortteja ja yhden semmoisen ehdinkin kiireessä laittaa kohti koti-Suomea. Hätäpäissäni en kyllä muistanut kuin kotiosoitteen - sori!

Vaduzissa kiivettiin myös ylös linnalle, johon ei päässyt käymään, koska siellä edelleen asutaan. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta aurinko paistoi jälleen pilvettömältä taivaalta, joten aika tuskaiselta se ylös kiipeily kuitenkin tuntui. Hirveästi meillä ei ollut aikaa (eikä Vaduz niin iso paikka edes ollut), ennen kuin suunnattiin taas takaisin ilmastoituun bussiin, jolla matkaa piti taittaa viisi minuuttia grillipaikalle.

Heräsin tuntia myöhemmin siihen, että istuttiin edellen bussissa ja oltiin taas Itävallassa. Tässä vaiheessa mietittiin taas, mikä on jutun juoni. Ei sillä mitään, mutta grillipaikan piti olla Liechtensteinissa. Bussi kääntyi jollekin sivukadulle ja yhtäkkiä se olikin jumissa. Edessä oli pieni tunneli pyöräliikenteelle ja vasemmalla pyöräsilta joen yli. Bussia ei voinut kääntää. Neuvokas kuski kuitenkin ajoi pyöräsillalle ja mä olin ihan varma, että se koko kyhäelmä romahtaa alta ja bussi putoaa jokeen. Päästiin kuitenkin yli, mutta toiselta puolelta ei päässytkään ajamaan kadulle, koska siellä oli ketjut edessä. Ajettiin siis takaisin pyöräsillalle. Tässä vaiheessa olin aika varma, että nyt se on menoa alas. No ei onneksi.

Jossakin Itävallassa

Loppujen lopuksi löydettiin grillipaikka, jonne lähdettiin kiipeämään mäkeä ylös. Osalla oli mukana grillihiilisäkkejä ja grillattavaa, meillä oli mukana lähinnä leipää ja vettä. Päästiin grillipaikalle mäkeä ylös metsän läpi ja se oli suljettu. Työmaa. Pääsy kielletty. Suurelta osalta, myös allekirjoittaneelta, alkoi loppua huumori. Lähinnä varmaan sen takia, koska aamupalasta oli ikuisuus ja sen jälkeen oltiin syöty vaan jätskit itävaltalaisen pikkukylän Sparin parkkipaikalla. Näky sekin. 

Osa kiipeili aidan yli työmalle, maata lähti valumaan alas ja vaihtoehdoiksi jäi 

a) jyrkkää rinnettä ylös kapuaminen 

b) takaisin kääntyminen. 

Ei kuitenkaan haluttu riskeerata 50 Erasmus-vaihtariparan henkiä, joten ihan syystäkin käännyttiin takaisin. Lähdettiin etsimään toista grillipaikkaa. Vaikka todennäiköisyydet sille, että jostain metsästä löytyy toinen grillipaikka, olivat aika pienet.

Tämmönen kiipeilyreitti grillipaikalle

Käveltiin ehkä muutama sata metriä ja tultiin jonkun majatalon pihaan. Romahdettiin alas eikä suostuttu enää liikkumaan eteenpäin. Ei saatu majatalosta lupaa käyttää niiden grillipaikkaa, mutta saatiin lupa jäädä siihen piknikille. Grillihiilen kantajat olivat itse aika hiilenä tästä käännöksestä, mutta suurimmalla osalla ei ollut mitään grillattavaa mukana, joten ihan tyytyväisinä syötiin sämpylöitä ja banaaneita ties missä. Jossain Itävallassa. Jossain niityllä.

Päästiin ehjinä kotiin loppujen lopuksi ja edelleen jaksaa naurattaa koko reissu. Sinne kylään ei koskaan päästy, koskaan ei sitä grillipaikan etsintää enempää vaellettu eikä grillattu, mutta naurettiin, pidettiin iso piknik, jonka seassa juoksi ahne berninpaimenkoira ja nautittiin hyvästä säästä. Ikinä ei tiedä mitä matkalla tulee vastaan, mutta siinä se juju ehkä onkin.

Nälkäinen haukku

Itse asiassa voisin lopettaa tän vielä laimeella lainauksella, nyt kun kerran alotinkin.

Not all those who wander are lost.

Paitsi ehkä 50 Erasmus-vaihtaria exculla.

Arki on

Edellisen kirjoittelun jälkeen on tapahtunut vaikka mitä. Ensinnäkin täällä satoi varmaan kaksi viikkoa putkeen. Mikä masensi. Koska Suomessa tuntui olevan melkein yhtä lämpöistä kuin täällä. Sitten mentiinkin taas reilu viikko takaperin äärilaidasta toiseen ja edelleen huidellaan +30 asteen helteissä. Ihana kamala aamuaurinko on paistanut viikon verran huoneeseeni ja kuuden jälkeen ei hirveästi nukuta. Satuin myös sairastumaan ekan kerran koko vaihtolukukauden aikana ja hirveän positiivisia ajatuksia ei liikkunut päässä, kun ulkona asteita oli lähemmäs kolmekymmentä ja olo oli hirveä. Onneksi pikkuhiljaa alkaa olemaan taas normaali olo ja kaktus kurkusta on kadonnut. Ennen koko sairastumisprosessia ja helteitä käytiin kuitenkin lenkillä Bodenseen rannassa oltiin sitä mieltä, että ei tää voi olla totta. Täällä me asutaan ihan lomamaisemissa vielä kesän loppuun asti. Arki on siis aika juhlaa, mutta välillä myös sitä kirjaston ja luentosalien tuolien kuluttamista. Ja nenän irti niistämistä.

Heti, kun aurinko palasi takaisin, on mulla ollut paljon enemmän energiaa. Aika on mennyt ihan hujauksessa. Lukuisat juhlapyhät on järjestäneet useammalle viikolle pitkän viikonlopun, joten aikaa on ollut tehdä vaikka mitä. Pari viikkoa takaperin pääsin myös aloittamaan kanoottikurssin, jota jännäsin etukäteen. Oikeastaan vaan sen takia, että kanoottikokemusta mulla on aika nolla ja olin ihan yksin menossa paikalle. Elossa edelleen ja oon sitä mieltä, että onneksi menin ja ilmottauduin!

Kanoottikurssilta mulla ei oo mitään kuvamateriaalia, mut tähän väliin voi luoda mielikuvan kaatosateesta ja kaks tuntia kajakissa istuneesta tyypistä. Olin kurssin ainoa ei-saksalainen ja muut repivät hurjasti iloa mun nimen lausumisesta. Se kuulemma lausutaan hassusti, sanon A:t hassusti, montako L:ää voi nimessä olla...

En hirveästi tiennyt tiennyt mitään kanooteista ja kajakeista tai melomisesta ylipäätänsä, kun menin kurssille. Muut kuitenkin neuvoi mua heti kaikessa ja siellä mä konttasin maassa säätelemässä kajakin penkkiä saamieni ohjeiden perusteella pää jossain kajakin uumenissa. Selvisin kuitenkin vesille ja siinäpä sitten läiskyttelin eteenpäin pari tuntia. Valitsin kursseista peliorientoituneemman, joten me pelataan kajakeissa kaikkia hulluja pelejä. Meininki oli vähän kuin törmäilyautoissa.

Kurssilla on myös pariin otteeseen päästy harjoittelemaan kaatumista kajakilla ja sieltä pelastautumista. Kaikkeen sitä ryhtyykin, kun istuu kajakissa pää Bodenseen pohjaa kohti ja odottaa, että joku kääntää kajakin taas ylös. Toisella kerralla kajakista piti sukeltaa ulos, joten ihan takuulla joka ikinen kastui aivan läpimäräksi. Viimeisimpänä temppuna kajakit keikattiin ympäri ja sitten odoteltiin muita kajakkeja lähistölle ja heiluteltiin käsiä veden päällä. Näky oli varmaan mielenkiintoinen, mutta toisen tyypin kajakin sattuessa viereen (toivottavasti nopeammin kuin happi loppuu) piti oma kajakki kääntää takaisin ympäri lantioliikkeellä ja käsillä toisella kajakista tukea ottaen. Mutta ihan huippu kurssi ja kaikki saksalaiset oli tosi mukavia ja puheliaita - pääsin heti mukaan juttuun!

Vaella mokkapalat repussa

Viime viikot on muutenkin menneet aika urheilullisissa merkeissä. Ollaan ehditty porukalla lenkille ja yhdeksi iltapäiväksi Thermeen. Therme on kylpylä/maauimala, johon kaupungin uudet asukkaat saavat ilmaislipun rekisteröitymisen jälkeen. Pakkohan se oli käydä testaamassa. Onneksi aurinkoisella säällä ei tarvinnut jäädä sisätiloihin kylpylään vaan päästiin ulos altaille. Ihan ilmaisella rannallakin on vietetty useampi tunti ja Bodenseenkin vesi on lämminnyt hurjasti. Siellä onkin tullut uitua useampaan otteeseen viime viikon aikana; kajakin kanssa ja ilman.

Bildstein @Schluchtsee

Aiemmin mainitsemani kanoottikurssin lisäksi valitsin huhtikuun alussa toiseksi urheiluharrastukseksi Thaebon, jota on kerran viikossa. En vieläkään tiedä, miten kuvailisin sitä, mutta ainakin siellä on hauskaa ja tulee hiki. Semmosta mitä lie. En osaa kyllä kuvata sitä yhtään mitenkään, mutta se pitää kiireisenä torstai-iltaisin.

Viime sunnuntaina suunnattiin vielä kaverin toiveesta synttäri-vaellukselle Schwarzwaldiin. Sen takia mukana repuissa kulkikin mokkapaloja ja niillehän nyt osalle kävi niinkuin kuvista näkyy - vähän hupsusti. Hyvältä ne kumminkin maistui! Kierrettiin vähän reilu 15 km reitti Schluchtseen ympäristössä ja kiipeiltiin sekä näköalatorniin, että korkealle kalliolle. Lopuksi laskeuduttiin rantaan ja käveltiin Aha'sta vielä takaisin Schluchtseen asemalle. Toivottavasti synttärisankarilla oli vähintään yhtä hauska päivä, kun meillä vierailla. Kaikki kulutetut kalorit kyllä syötiin ainakin tuplana takasin, kun synttärisankari oli itse järkännyt vielä tortilla-kutsut ja leiponut Schwarzwälder Kirschtortea jälkkäriksi!

Mutta vielä parisen kuukautta jäljellä tätä reissua. Tulevaisuuteenkin on suunnitteilla vaikka mitä: uutta maavierailua ja paluu vanhaan tuttuun Berliiniin! Näistä reissuista kumminkin myöhemmin - Gute Nacht!

Kaukana jossakin: Freiburg

Eilen satoi koko päivän, joten pääsin jatkamaan juttujani täällä blogissa. Mutta satakoot ihan rauhassa, sillä ihan hyvä saada tauko viime viikon lämpötiloihin. Elohopea pyörähti nimittäin +29 asteessa, jolloin sai kivasti esimakua siitä, mitä opiskelu kesällä oikeasti on. Onneksi kirjan lukemisen voi siirtää rannalle tai joen varteen.

Lämpöiset säät kuitenkin muuttuivat ukonilman kautta vähän sateisemmaksi ja viileämmäksi, joten katsellaan koska hellesäät palaavat. Varmaan saman tien, kun saan itseni motivoitua avaamaan kurssikirjat.

Tällä viikolla viikonloppu alkoi kuitenkin omalta osaltani jo keskiviikkona helatorstain takia. Perjantaisin mulla ei normaalistikaan ole mitään kursseja. Tiedettiin jo alunperin, että perjantaina koko osavaltio saa osansa sateesta, joten otettiinkin heti torstaina suunnaksi Freiburg ja jatkettiin osavaltiomatkailua. Freiburgiinhan pääsee melko kivasta aika suoraa reittiä junalla ja parilla vaihdolla, mutta menomatkalla heitettiinkin lenkki Offenburgin kautta. 

Kartalta katsottuna hommassa ei tietenkään ollut mitään järkeä, mutta Offenburgiin matkatessa näkee aika upeita maisemia Schwarzwaldbahnista, joten siellähän sitä sitten kierrettiin. Ajallisesti eroa kahdella reitillä oli kuitenkin vain n. puoli tuntia. Matkalla oli kukkulaa, tunnelia, sumua ja niitä upeita maisemia. Aika varmasti suunnataan joku viikonloppu Schwarzwaldiin vaeltamaan. Tällä kertaa kuitenkin tyydyttiin istumaan junassa nenät kiinni ikkunoissa.

Freiburgiin kuitenkin päästiin ja oikeastaan illalla vasta tajuttiin, mikä tuuri meillä olikaan ollut kun kierrettiin Offenburgin kautta. Suoremmalla matkalla oli nimittäin edellisillan ukkosmyrskyn jäljiltä rata katki kaatuneiden puiden takia. Illalla se oli kuitenkin meidän matkalta saatu siivottua, joten päästiin takaisin lyhyempää reittiä ilman ongelmia. Tai no, luultiin me, että meidän täytyisi vaihtaa ratarikon takia junasta bussiin, mutta koska kukaan saksalaisista ei liikahtanutkaan, päätettiin mekin istua tatteina paikoillamme. Tästä päätellen rata oli siis saatu siltä osuudelta korjattua.

Freiburg oli mulle entuudestaan tuttu viiden vuoden takaa, kun pysähdyttiin siellä isäntäperheeni kanssa. Silloin muistaakseni kierrettiin kaupunkia ja käytiin syömässä jossakin. Jonkinlainen muistikuva kaupungista oli siis jäänyt. Oli kiva kuitenkin käydä tsekkaamassa kaupunki uudestaan ja tännekin voisin lähteä toistekin. Oon kuitenkin huomannut jo, että vaihto alkaa lähestyä puoliväliä, joten tässä ei ehkä ihan joka paikkaan ehdi lähteä uudestaan. Varsinkin, kun uusien kohteiden lista on loputon.

Lähes jokaisella reissulla tähän asti ollan etsitty jokaisesta kaupungista jokin korkea kirkontorni, kukkula tai näköalapaikka, josta pääsee tutkailemaan kaupunkia, eikä Freiburg poikennut kaavasta. Kiivettiin Schlossbergille, joka sijaitsee aivan keskustan vieressä ja päältä löytyy niin linnan rauniot kuin näköalatorni. Schlossberg näytti aika pieneltä kukkulalta, mutta kyllä siinä kiipeillessä kuuma tuli. Kukkulan päältä löytyi lisäksi vielä yllä oleva näkötorni, johon pääsi kiipeämään ihan ilmaiseksi.

Helatorstain takia kaikki kaupat pitivät ovensa kiinni, mutta eipä meistä kukaan olisi hirveästi shoppailemaan hinkunutkaan. Ravintolat ja kahvilat sen sijaan olivat auki, joten tällä reissulla ei tarvinnut taas syödä pelkkiä eväsleipiä. Iltapäivästä pilvetkin väistyivät osittain ja saatiin myös nauttia auringonpaisteesta. Paluumatkalla junassa istuikin vähän väsyneempää porukkaa, minkä huomasi ehkä väsyneistä jutuista. Tiesittekö muuten, että puolaksi possu sanoo chrum chrum?

Muilla mailla: Bregenz

Tällä viikolla iskikin sitten taas matkakuume. Jonnekin! Minne? Mietittiin Saksan kohteita ja päätettiin matkapäiväksi perjantai. Kapuloita rattaisiin heittivät kuitenkin saksalaiset junat. Deutsche Bahn aloitti lähes viikon mittaisen junalakkonsa tiistaina (pisin ties kuinka pitkään aikaan) ja suurin osa junista ei kulje tiistain ja sunnuntain välisenä aikana. Mutta: mikäli Saksa estää meidän reissamisen täällä viikonloppuna, on meillä onneksi mahdollisuus kävellä kahden kilometrin matka Sveitsin puolelle Kreuzlingenin juna-asemalle ja hypätä naapurimaan juniin. Päätettiinkin sitten ottaa kohteeksi Itävalta ja suunnata Bregenziin Sveitsin kautta.

Bregenziin pääsisi myös Bodenseetä pidemmän kaavan mukaan kiertämällä ja Lindauhin asti pystyisi hyödyntämään osavaltion alueella toimivaa ryhmälippua. Sveitsin kautta matkustettaessa oli kuitenkin mahdollista hankkia Bodenseen alueella toimiva Euregio Bodensee -lippu, jonka hinta riippuu tarvitsemiesi vyöhykkeiden määrästä. Kreuzlingenista Bregenziin riittää kahden vyöhykkeen sisällyttäminen lippuun, jolloin yksi henkilö maksaa matkoistaan päivän aikana 24 euroa. Aluksi hinta kuullosti kalliilta, mutta toisaalta 12 €/suunta Itävaltaan ja takaisin? Bregenziin olisi kuitenkin reissattu kesän aikana joka tapauksessa.

Perjantaina herätys olikin kello viisi ja lähdettiin puoli kahdeksan junalla kohti Bregenziä. Sveitsin ja Itävallan puolella junat kulkivat lähes minuutilleen aikataulussa, joten vaihtojen kohdalla ei ollut mitään ongelmia. Perillä oltiinkiin jo heti aamu yhdeksältä.

Ensisijainen syy vierailla Bregenzissä oli siellä sijaitseva Pfänder, joka on vähän reilun kilometrin korkeuteen ulottuva vuori. Ylös sekä alas pääsee Pfänderbahn-hissillä. Meillä oli kuitenkin suunnitelmissa ottaa hissi vain ylös ja tulla iltapäivällä kävellen takaisin alas. Aikaisen aikataulun takia oltiinkin korkeuksissa jo ennen aamukymmentä, mutta siitäpä olikin vain hyötyä. Ylhäällä oli siihen aikaan ehkäpä kourallinen muita ihmisiä, joten saatiin aluksi pitkän aikaa kierrellä ylhäällä ihan keskenämme. Sääkin oli heti aamusta alkaen aurinkoinen, taivas lähes pilvetön ja ulkona pärjäsi hyvin t-paidassa. Aluksi päivälle oli luvattu tihkusadetta ja jopa ukkosta, mutta sade alkoi vasta sillä sekunnilla, kun me hypättiin iltajunaan kohti kotia! 

Ylhäältä näki upeasti vuoret ympärillä, alas Bregenziin ja löytyipä sieltä myös villieläinpuisto. Lähinnä aika kului valokuvatessa, eväitä syödessä ja auringossa istuessa. Ylhäällä olisi voinut olla vaikka kuinka kauan. Iltapäivästä paikalle saapui kuitenkin enemmän ihmisiä, joten päätettiin lähteä vaeltamaan takaisin alas. Reilun tunnin mittaisella pätkällä oli paikoittain melko jyrkkiä kohtia ja jalat oli ihan kuolleet alhaalla, vaikka oltiin vain tultu alaspäin.

Pfänderin jälkeen meillä oli kuitenkin vielä useampi tunti aikaa kierrellä Bregenzissä. Suunnattiinkin vanhaan kaupunkiin, josta meidän piti etsiä kaksi kohdetta: muumioitu haikala ja Euroopan kapein talon julkisivu. Haikala löytyi roikkumasta kaupungin portin päältä ja sen piti kuuleman mukaan pitää paha poissa kaupungista. En kuitenkaan tiedä pahasta, mutta mut muumioitu haikala saattaisi saada pysymään vähän etäämmällä. Toivottavasti sitä ei ole kuitenkaan löydetty Bodenseestä, koska tieto haikalasta tossa järvessä sais myös mut pysyyn hyvin kaukana uimarannoista. Euroopan kapein julkisivu (57 cm) löytyi myös loppujen lopuksi ja päästiin testaamaan, että vieläkö mahduttaisiin ovesta sisään.

Muumioitu haikala

 Iltapäivä kuluikin ympäriinsä pyöriessä, syödessä ja auringosta nauttiessa. Tän päivän reissu oli kyllä niin kiireetön ja stressitön, kun olla voi. Lämpötilat huiteli +22 asteessa, joten tuntui ihan täyskesältä. Ei olis voinut käydä parempi tuuri säiden puolesta. Toisaalta siis kiitos lakkoileville junille, sillä ilman niitä ei oltaisi suunnattu Itävaltaan. Kolmessa eri maassa oleskelu päivän aikana kertoo myös jotain siitä, kuinka lähellä Konstanzia Sveitsi ja Itävalta ovatkaan.

Hauskaa on myös se, että kaikissa maissa pärjää yhdellä kielellä, mutta toisaalta Sveitsissä ei koskaan tajua mitään, mitä sulle puhutaan. Kuulin paluumatkalla, että lippujen tarkastaja puhui jotain perunoista (Kartoffeln), kun kyse loogisesti oli lipuista (kai se tarkoittikin: Fahrkarten?). Olin myös tosi väsynyt. Yksikin sana oli jo saavutus, sillä vaunussa oleskelevien sveitsiläisten puheesta ei saanut senkään vertaa selvää. 

Mutta vielä tiivistettynä: oli hyvä reissu.

Kotikulmilla Konstanzissa

Mulla oli tänään aamulla ihan lomafiilis, kun istuin kaverin kanssa aamulla 06:30 leipomossa kahvi toisessa kädessä ja suklaakroissantti toisessa. Siinä me vaan katseltiin hiljaista kaupunkia ja odoteltiin junaa. Saatoin kaverin junaan ja kävelin takasin kotiin tyhjiä katuja. Se oli jotenkin kiva aamuhetki. 

Uutta ja vanhaa ja se rautatieasema.

Vaikka viime viikko menikin vähän lomafiiliksissä kaverin vierailun takia, niin on täällä pikkuhiljaa päästy arkeen. Ei täällä jatkuvasti mennä kaupungista toiseen ja maasta kolmanteen, vaan on niitä luentoja, täpötäysiä aamubusseja, pastaa & pestoa ja lattianpesua. Tai no täällä kävelyretki maasta toiseen on ihan normaalia, kuten huomaa. Käytiinkin mun kaverin kanssa päiväkävelyllä Sveitsissä ja ainakin tuntui, että aurinko paistoi lämpimämmin sillä puolella rajaa.

Ihan tavalliseen arkeen täällä kuuluu lisäksi vaan vähän tuntemattomammat maisemat ja vanhat rakennukset. Nimipäivä-kakkukahvit, edustushommat (korvapuustit oli aika hitti!) ja pilvisetkin päivät.

Toisaalta sain viime viikon nauttia yhden parhaimman kaverin visiitistä, joten olin vähän enemmän turistina paikalla. Onneksi luennot ovat kaikki aamuisin, joten kaupungilla kiertelylle jäi paljon aikaa. Vietettiin yhdessä myös saksalaista vappua, mutta en tiedä erosiko saksalainen vappu niinkään suomalaisesta. Ainakaan haalareihin pukeutuneita opiskelijoita ei näkynyt eikä joen rantaa ollut yön aikana roskattu järkyttävään kuntoon. Täällä ei myöskään ollut vappumarkkinoita (mutta eipä satanut luntakaan!). Ehkäpä ne olivat suurimmat erot.

Konstanzissakin onkin tullut vietettyä nyt pari viikonloppua ja ehkä siitä johtuukin vähän arkisempi olo. Enhän mä kotonakaan reissaa joka viikonloppu. Mutta molemmat viikonloput on olleet kyllä tosi kivoja ja ollaan järjestetty ohjelmaa tännekin. Ilman meidän asunto-approa, en olis päässyt koskaan maistaan esimerkiksi itsetehtyjä nachoja!

Ihan huomaamatta täälläkin alkaa olla tosi kesäisen näköistä, vaikka aiemmin ainakin lämpötilat on olleet ihan kesäiset. Tän viikon sateisempi sää on selkeästi auttanut asiaa. Ei täältä kyllä malttaisi mihinkään lähteä sitten helteisinä viikonloppuina, kun on järveä ja rantaa.

Konstanz on kuulemma aika täynnä turisteja kesäisin, joten oon kyllä pyrkinyt selvittään syytä turistien parveilulle. Ainakin oon räpsinyt ihan riittävästi kuvia kaupungista. Tänään käytiin kuitenkin testaamassa Sealife, sillä kaupungin uudet asukkaat saavat etukupongin, jolla sisään pääsee kaksi yhden hinnalla.

Ulkopuolelta rakennus ei kyllä mitenkään erityisemmin houkuttele, mutta sisältä löytyi kaikkea haikaloista pingviineihin. Ainakin jokainen allas tuli tutkittua. Törmättiin Sealifessa myös sveitsin-suomalaiseen mieheen, joka innoissaan höpötteli meille kahdelle suomalaiselle suomeksi. Samoin kuulin rautatieasemalla kaveriani odottaessa, jonkun murahtavan kulman takana "se juna menee vain kerran tunnissa" - selkeällä suomen kielellä. Ilmeisesti useampi suomalainen on löytänyt tiensä tänne, mutta en ihmettele.

Täällä on siis ollut vähän kaikenlaista pientä. Odotellaan kesää, opiskellaan ainakin ajoittain ahkerasti (ainakin sitä saksaa!) ja ollaan totta kai välillä vähän pihalla vähän kaikesta.

Reissussa taas: Stuttgart

Koska lauantaisin tuntuu siltä, että puolet sveitsiläisistä vyöryy rajan yli Konstanziin ostoksille, päätettiin me taas lähteä reissuun. Koko reissukin oli aika ex tempore suunniteltu: tajuttiin joskus loppuviikosta, että viikonlopulle ei ollut vielä mitään luvassa ja Konstanzissakin piti sataa. Kerättiin sitten vaan kiva porukka kasaan ja ostettiin jälleen Baden-Württemberg-Ticketit, joten loppujen lopuksi koko päivän kaikki junamatkat, metrot ja ratikat maksoivat 9,50 €/naama. Ei mikään paha hinta, varsinkin kun suuntana meillä oli Stuttgart.

Jos Google Mapsiin on luottamista, niin suurinpiirtein tällaista reittiä juna kulki.

Stuttgart sijaitsee vähän vajaa 200 km Konstanzista pohjoiseen ja junalla siirtyminen kesti noin kolme tuntia. Stuttgartin kaupungin nettisivujen mukaan kaupungissa asuu tällä hetkellä vähän vajaa 600 000 ihmistä, joten Konstanzin 80 000 verrattuna kyseessä oli melko iso kaupunki. Päivävierailulla ei tietenkään ehditty näkemään kuin murto-osa kaupungista, mutta eiköhän tännekin vielä ehditä kesän aikana toistekin. Junassa matkasuunnitelmatkin muuttuivat vähän, kun huomattiin, että koko junavaunu oli täynnä ihmisiä pukeutuneina dirndl'eihin ja lederhoseihin - jotain jännää oli siis tapahtumassa jossakin!

Ihmiset dirndl'eissa ja lederhoseneissa hyppäsivätkin junasta pois Stuttgartissa, kuten mekin. Aluksi me kuitenkin kierreltiin vähän ympäri Stuttgartin keskustaa. Mikäli shoppailu kiinnostaa, kannattaa suunnata Königstrasselle, josta löytyy vaikka mitä. Oikeastaan kaiken muun paitsi Primarkin löytää tältä kadulta. Königstrassella ei siis erityisemmin ollut jännempää kuvattavaa ja katseltavaa ellei sitten halunnut ikuistaa mäkkäriä ja H&M:ää kummempaa. Onneksi matkaporukasta yksi tiesi, että jos otetaan U-Bahn numero 15 Heumadenin suuntaan, niin ylhäältä näkisi kaupungin paljon paremmin.

Sinnehän me suunnattiin keskustassa pyörimisen ja Schlossgartenin jälkeen. Ylhäältä näki koko Stuttgartin melko hyvin ja siellä oli paljon rauhallisempaa kuin alhaalla keskustassa. Metsästettiinkin hyviä kuvauspaikkoja ja pääsin vaihteeksi itsekin kuvaan!

Tällä kertaa oltiin vähän ruhtinaallisemmalla budjetilla liikkeellä, eikä otettu ihmeellisempiä eväitä mukaan. Suunnattiinkin aika nopeasti syömään Stuttgarttiin saapumisen ja keskustassa pyörimisen jälkeen. Koska kaikilla oli nälkä, suostuttiin heti ensimmäiseen tanskalaisen tytön heittämään ehdotukseen ravintolasta, joka näytti sisältä koivumetsältä.

Hans im Glück -ravintola olikin sisältä sisustettu koivumetsäksi, joten ei mikään ihme, että kaikki pohjoismaalaiset innosta hihkuen ryntäsivät paikkaan sisään. Paikan hampurilaiset eivät suomalaisiin hintoihin verrattuina olleet kalliita ja ne olivat myös ihan superhyviä! Hans im Glück ei kuitenkaan ole yksittäinen ravintola, vaan ketju, jonka ravintoloita voi löytää ainakin ympäri Saksaa. Syömisen jälkeen jatkettiin Stuttgartin kiertelyä tyytyväisinä.

Ihan alussa mainitsinkin jo junan olleen täynnä ihmisiä pukeutuneena lederhoseneihin, joka paljasti meille, että jotain jännää oli tapahtumassa jossakin. Nahkahousumiehiä kirjaimellisesti seuraamalla päädyttiinkiin juuri auenneeseen Stuttgartin Frühlingsfestiin. Alue oli hurjan iso ja täynnä erilaisia kojuja, vuoristoratoja ja karuselleja. Toki sieltä löytyi myös useampi kaljateltta, joiden uumeniin suurin osa nahkahousukansasta katosikin.

Vaikka suurin osa saksalaisista suuntasi kohti kaljatelttoja, oli mulla ihan muut suunnitelmat. Mä suuntasin kohti alla olevaa lippua ja hain omani Nutella-täytteellä. Tuli siis syötyä päivän aikana ihan tarpeeksi. Loppujen lopuksi suunnattiin Frühlingsfesteilta vielä rautatieaseman läheisyyteen ja käveltiin ympäri Schlossgartenia. Junamatka kotiin kesti toiset kolme tuntia, joten aikalailla kymmenen aikaan illalla pääsin kotiovesta sisään.

Sellaista täällä tällä kertaa! On täällä tietysti ihan arkeakin eletty, mutta palailen luentoihin ja yliopistourheiluun myöhemmin. Sitten kun mulla on muutakin sanottavaa, kun "olin yhdellä luennolla ja traumatisoiduin", "valitsin yliopiston urheilukursseista yhden, kävin kerran ja nyt mun jalat kuolee" tai "kävin kattoon ruokalan ruokalistaa ja lähdin kotiin syömään". Pikkuhiljaa tähänkin systeemiin kuitenkin tottuu ja ruokalassa syöminen ei oo koskaan ainakaan tylsää!