Otsikko osuu aika kohdalleen muutamaan viime reissuun. Ollaan aina aika turisteja ja aina ei ihan tiedetä missä ollaan, mutta aina ei myöskään tiedetä mihin ollaan matkalla. En tiedä mitä ylläolevien kombinaatiosta pitäisi ajatella, mutta ainakin siitä syntyy hyviä muistoja ja hauskoja tarinoita.
Muutama viikko sitten meillä oli kolmen maan vaellus, mutta ehkä tässä tapauksessa ei kannata puhua vaelluksesta. Kolme maata kylläkin, jos Saksaa ei lasketa mukaan. Ainakin puolet meille markkinoidun ekskursion sisällöstä toteutui.
Täällä on pääsääntöisesti kaikki aina ihan minuutilleen ja nappiin organisoitu, mutta matkustellessa nyt tulee aina vähän kaikkea matkan varrella eteen. Lähdettiin kolmen maan vaellukselle bussilla, sillä tarkoituksena oli kävellä Liechtensteinista Itävaltaan tai toisinpäin, en oo ihan varma enää. Matkalla piti kuitenkin ensin poiketa Sveitsiin johonkin keskiaikaiseen kylään, joka oli Unescon suojelukohde ja jossa asui vielä 60 ihmistä.
 |
| Vaduzin linna |
Ei kuitenkaan koskaan päästy paikalle. Heräsin nimittäin seuraavan kerran jostain Itävallasta. Mietin eka mahdollista kiertoreittiä, mutta loppujen lopuksi ymmärrettiin, että tässä ei nyt olla menossa sinne kylään, kun ylitettiin Liechtensteinin raja. Ylös, ulos ja ihmettelemään Vaduzia siis. Kukaan ei oikeen kertonut, että mitä tapahtui sille kylälle, nukuinko ehkä mahdollisesti ohi sen kylän, mutta ei Vaduzissa ollut mitään valittamista.
 |
| Vaduz - Liechtenstein |
Eihän näiden vuorien välissä voinut valittaa. Siinä ne oli edessä ja takana. Oli hauskaa käydä pyörähtämässä Liechtensteinissa, koska siellä on oo vielä ikinä poikennut. Hallituksessa on kuulemma 5 ihmistä, ellen ihan väärin kuullut. Lompakostakin löytyi vielä sveitsin frangeja, joten päästiin ostamaan postikortteja ja yhden semmoisen ehdinkin kiireessä laittaa kohti koti-Suomea. Hätäpäissäni en kyllä muistanut kuin kotiosoitteen - sori!
Vaduzissa kiivettiin myös ylös linnalle, johon ei päässyt käymään, koska siellä edelleen asutaan. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta aurinko paistoi jälleen pilvettömältä taivaalta, joten aika tuskaiselta se ylös kiipeily kuitenkin tuntui. Hirveästi meillä ei ollut aikaa (eikä Vaduz niin iso paikka edes ollut), ennen kuin suunnattiin taas takaisin ilmastoituun bussiin, jolla matkaa piti taittaa viisi minuuttia grillipaikalle.
Heräsin tuntia myöhemmin siihen, että istuttiin edellen bussissa ja oltiin taas Itävallassa. Tässä vaiheessa mietittiin taas, mikä on jutun juoni. Ei sillä mitään, mutta grillipaikan piti olla Liechtensteinissa. Bussi kääntyi jollekin sivukadulle ja yhtäkkiä se olikin jumissa. Edessä oli pieni tunneli pyöräliikenteelle ja vasemmalla pyöräsilta joen yli. Bussia ei voinut kääntää. Neuvokas kuski kuitenkin ajoi pyöräsillalle ja mä olin ihan varma, että se koko kyhäelmä romahtaa alta ja bussi putoaa jokeen. Päästiin kuitenkin yli, mutta toiselta puolelta ei päässytkään ajamaan kadulle, koska siellä oli ketjut edessä. Ajettiin siis takaisin pyöräsillalle. Tässä vaiheessa olin aika varma, että nyt se on menoa alas. No ei onneksi.
 |
| Jossakin Itävallassa |
Loppujen lopuksi löydettiin grillipaikka, jonne lähdettiin kiipeämään mäkeä ylös. Osalla oli mukana grillihiilisäkkejä ja grillattavaa, meillä oli mukana lähinnä leipää ja vettä. Päästiin grillipaikalle mäkeä ylös metsän läpi ja se oli suljettu. Työmaa. Pääsy kielletty. Suurelta osalta, myös allekirjoittaneelta, alkoi loppua huumori. Lähinnä varmaan sen takia, koska aamupalasta oli ikuisuus ja sen jälkeen oltiin syöty vaan jätskit itävaltalaisen pikkukylän Sparin parkkipaikalla. Näky sekin.
Osa kiipeili aidan yli työmalle, maata lähti valumaan alas ja vaihtoehdoiksi jäi
a) jyrkkää rinnettä ylös kapuaminen
b) takaisin kääntyminen.
Ei kuitenkaan haluttu riskeerata 50 Erasmus-vaihtariparan henkiä, joten ihan syystäkin käännyttiin takaisin. Lähdettiin etsimään toista grillipaikkaa. Vaikka todennäiköisyydet sille, että jostain metsästä löytyy toinen grillipaikka, olivat aika pienet.
 |
| Tämmönen kiipeilyreitti grillipaikalle |
Käveltiin ehkä muutama sata metriä ja tultiin jonkun majatalon pihaan. Romahdettiin alas eikä suostuttu enää liikkumaan eteenpäin. Ei saatu majatalosta lupaa käyttää niiden grillipaikkaa, mutta saatiin lupa jäädä siihen piknikille. Grillihiilen kantajat olivat itse aika hiilenä tästä käännöksestä, mutta suurimmalla osalla ei ollut mitään grillattavaa mukana, joten ihan tyytyväisinä syötiin sämpylöitä ja banaaneita ties missä. Jossain Itävallassa. Jossain niityllä.
Päästiin ehjinä kotiin loppujen lopuksi ja edelleen jaksaa naurattaa koko reissu. Sinne kylään ei koskaan päästy, koskaan ei sitä grillipaikan etsintää enempää vaellettu eikä grillattu, mutta naurettiin, pidettiin iso piknik, jonka seassa juoksi ahne berninpaimenkoira ja nautittiin hyvästä säästä. Ikinä ei tiedä mitä matkalla tulee vastaan, mutta siinä se juju ehkä onkin.
 |
| Nälkäinen haukku |
Itse asiassa voisin lopettaa tän vielä laimeella lainauksella, nyt kun kerran alotinkin.
Not all those who wander are lost.
Paitsi ehkä 50 Erasmus-vaihtaria exculla.