Juhannus Saksassa

Saksassa ei edelleenkään ymmärretä juhannuksen päälle, joten ei oletettu, että täällä tapahtuisi mitään sen kummempaa. Päätettiin kuitenkin yhdistää kaverin juhannukselle osunut syntymäpäivä ja pohjoinen keskikesän juhla. Perinteinen juhannussää sattui myös Konstanzin ylle ja vaikka välillä päästiinkin nauttimaan auringonpaisteesta, niin pääasiassa taivaalta tuli ihan vettä. Onneksi meillä kävi kuitenkin suhteellisen hyvä tuuri ja päästiin grillaamaan ilman sadetta.

Perjantaina juhlittiin ensin syntymäpäiväsankaria ja vuokrattiin Konzilin edustalta polkuvene tunniksi. Lähdettiinkin polkemaan sillä Bodenseelle, vaikka yläpuolella tummat pilvet enteilivät sadetta. Otettiin senkin uhalla katokseton polkuvene ja eihän siellä mitään satanut. Aurinkokin paistoi loppua kohti. Polkuvenereissulla meitä olikin pelkkiä suomalaisia paikalla, kun jostain syystä kukaan muu ei päässyt paikalle. No juhannuksen pakollinen venereissukin tuli samalla suoritettua.

Bodenseeta pitkin päästiin ylittämään polkuveneellä myös raja Sveitsiin. Enpä oo ennen mennyt toiseen maahan polkuveneellä. Mutta ei meistä kukaan mitään välittänytkään.

Rajalla

Illaksi synttärisankari oli hommanut meille ihan huikeat eväät ja leiponut tajuttoman hyvää suklaajuustokakkua. Onneksi omat synttärit on vasta syksymmällä edessä, niin ei tarvitse koittaa peitota näitä järjestelyitä. Kiitos siis kakusta ja kaikesta!

Tarkoituksena oli ensin jatkaa iltaa grillailun merkeissä rannalla, mutta valitettavasti yllä olevan herkkupöydän jälkeen kukaan ei enää voinutkaan ajatella ruokaa. Päätettiin kuitenkin jatkaa hengailua Bismarckturmilla, koska ulkona ei ollut kovin kylmä. Käytiin matkalla vielä katsomassa yhden ruotsalaisen opiskelijakämpän parvekkeelle kyhäämä Midsommerstång.

Lauantaina meillä oli vuorossa Erasmus excursio. Lähdettiin aamulla junalla Reichenauhin ja päästiin kanotoimaan n. kymmenen hengen kanooteilla saarta ympäri. Ei tosin voitu kiertää ihan koko saarta kovan tuulen ja aallokon takia, mutta hauskaa oli! Tältä reissulta mulla ei valitettavasti ole yhtään kuvia, koska kaikkien kameroita ei kanoottiin pakattu mukaan. Saaren toisella puolella pidettiin evästauko ja iltapäivällä palattiin takaisin Konstanziin.

Kotioven sulkeuduttua ulkona alkoikin sitten kaatosade ja vähän epäiltiin, päästäänkö grillaamaan ollenkaan. Oltiin nimittäin sovittu, että nähdään sovitulla paikalla kuudelta. Hirvittävän säätämisen jälkeen päästiin kuin päästiinkin grillaamaan, sade loppui seitsemältä ja saatiin grillikin lainaan. 

Päädyttiin loppujen lopuksi grillaamaan näinkin lähelle yliopistoa. Kukapa ei haluaisi viettää vapaa-aikaansa näissä maisemissa. Meillä tosiaan oli lainassa myös ihan oikean näköinen grilli, eikä grillattu vain kolmen euron piknik-grillillä, mutta ihan hyvin sekin toimi. Ainakin täytettyihin herkkusieniin. Grillauspuitteet ei ehkä olleet ihan samalla tasolla, kun yleensä tähän aikaan vuodesta mökillä. Kaksi muovilusikkaa apuvälineinä toimi kuitenkin ihan hyvin. Ruokaakin oli taas ihan tarpeeksi, koska oltiin varmaan ajateltu, että ruokitaan koko naapurusto samalla.

Sunnuntaiaamuna oli tarkoitus jatkaa vielä venelinjalla ja lähteä purjehtimaan, mutta meille varattu aika oli jotenkin onnistuttu sotkemaan, joten ei sitten päästykään. Ihan hirveästi ei tosin harmittanut, sillä taivaalta tuli sunnuntaiaamuna ihan kiitettävästi vettä, joten lohdutus-kakkukahvit kapungilla kelpasivat ihan hyvin. Tarkoitus on kuitenkin yrittää kahden viikon päästä uudestaan vähän paremmalla onnella.

Tälläinen juhannus tällä kertaa. Sunnuntai-iltana valmistelin vielä viimeisen esitelmän kuntoon ja tänään sain pidettyä viimeisenkin esitelmän pois alta. Meni ihan yllätävänkin hyvin, vaikka saksaksi selitettynä strategisisista liiketoimintamalleista saa ihan yllättävän hankalia. Toivottavasti muutkin ymmärsi, mitä siellä edessä höpisin. Tentitkin alkaa pikkuhiljaa lähestyä ja pitäisi jo vähän orientoitua kertaamaan lukukauden aikana käytyjä asioita, mutta tälle viikolle osuu vähän turhan monta reissua. Mutta ehkä voin ihan hetken hengähtää esitelmistä selviämisen kunniaksi.

Tourists don't know where they've been, travelers don't know where they are going: kolmen maan vaellus

Otsikko osuu aika kohdalleen muutamaan viime reissuun. Ollaan aina aika turisteja ja aina ei ihan tiedetä missä ollaan, mutta aina ei myöskään tiedetä mihin ollaan matkalla. En tiedä mitä ylläolevien kombinaatiosta pitäisi ajatella, mutta ainakin siitä syntyy hyviä muistoja ja hauskoja tarinoita.

Muutama viikko sitten meillä oli kolmen maan vaellus, mutta ehkä tässä tapauksessa ei kannata puhua vaelluksesta. Kolme maata kylläkin, jos Saksaa ei lasketa mukaan. Ainakin puolet meille markkinoidun ekskursion sisällöstä toteutui.

Täällä on pääsääntöisesti kaikki aina ihan minuutilleen ja nappiin organisoitu, mutta matkustellessa nyt tulee aina vähän kaikkea matkan varrella eteen. Lähdettiin kolmen maan vaellukselle bussilla, sillä tarkoituksena oli kävellä Liechtensteinista Itävaltaan tai toisinpäin, en oo ihan varma enää. Matkalla piti kuitenkin ensin poiketa Sveitsiin johonkin keskiaikaiseen kylään, joka oli Unescon suojelukohde ja jossa asui vielä 60 ihmistä.

Vaduzin linna

Ei kuitenkaan koskaan päästy paikalle. Heräsin nimittäin seuraavan kerran jostain Itävallasta. Mietin eka mahdollista kiertoreittiä, mutta loppujen lopuksi ymmärrettiin, että tässä ei nyt olla menossa sinne kylään, kun ylitettiin Liechtensteinin raja. Ylös, ulos ja ihmettelemään Vaduzia siis. Kukaan ei oikeen kertonut, että mitä tapahtui sille kylälle, nukuinko ehkä mahdollisesti ohi sen kylän, mutta ei Vaduzissa ollut mitään valittamista.

Vaduz - Liechtenstein

Eihän näiden vuorien välissä voinut valittaa. Siinä ne oli edessä ja takana. Oli hauskaa käydä pyörähtämässä Liechtensteinissa, koska siellä on oo vielä ikinä poikennut. Hallituksessa on kuulemma 5 ihmistä, ellen ihan väärin kuullut. Lompakostakin löytyi vielä sveitsin frangeja, joten päästiin ostamaan postikortteja ja yhden semmoisen ehdinkin kiireessä laittaa kohti koti-Suomea. Hätäpäissäni en kyllä muistanut kuin kotiosoitteen - sori!

Vaduzissa kiivettiin myös ylös linnalle, johon ei päässyt käymään, koska siellä edelleen asutaan. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta aurinko paistoi jälleen pilvettömältä taivaalta, joten aika tuskaiselta se ylös kiipeily kuitenkin tuntui. Hirveästi meillä ei ollut aikaa (eikä Vaduz niin iso paikka edes ollut), ennen kuin suunnattiin taas takaisin ilmastoituun bussiin, jolla matkaa piti taittaa viisi minuuttia grillipaikalle.

Heräsin tuntia myöhemmin siihen, että istuttiin edellen bussissa ja oltiin taas Itävallassa. Tässä vaiheessa mietittiin taas, mikä on jutun juoni. Ei sillä mitään, mutta grillipaikan piti olla Liechtensteinissa. Bussi kääntyi jollekin sivukadulle ja yhtäkkiä se olikin jumissa. Edessä oli pieni tunneli pyöräliikenteelle ja vasemmalla pyöräsilta joen yli. Bussia ei voinut kääntää. Neuvokas kuski kuitenkin ajoi pyöräsillalle ja mä olin ihan varma, että se koko kyhäelmä romahtaa alta ja bussi putoaa jokeen. Päästiin kuitenkin yli, mutta toiselta puolelta ei päässytkään ajamaan kadulle, koska siellä oli ketjut edessä. Ajettiin siis takaisin pyöräsillalle. Tässä vaiheessa olin aika varma, että nyt se on menoa alas. No ei onneksi.

Jossakin Itävallassa

Loppujen lopuksi löydettiin grillipaikka, jonne lähdettiin kiipeämään mäkeä ylös. Osalla oli mukana grillihiilisäkkejä ja grillattavaa, meillä oli mukana lähinnä leipää ja vettä. Päästiin grillipaikalle mäkeä ylös metsän läpi ja se oli suljettu. Työmaa. Pääsy kielletty. Suurelta osalta, myös allekirjoittaneelta, alkoi loppua huumori. Lähinnä varmaan sen takia, koska aamupalasta oli ikuisuus ja sen jälkeen oltiin syöty vaan jätskit itävaltalaisen pikkukylän Sparin parkkipaikalla. Näky sekin. 

Osa kiipeili aidan yli työmalle, maata lähti valumaan alas ja vaihtoehdoiksi jäi 

a) jyrkkää rinnettä ylös kapuaminen 

b) takaisin kääntyminen. 

Ei kuitenkaan haluttu riskeerata 50 Erasmus-vaihtariparan henkiä, joten ihan syystäkin käännyttiin takaisin. Lähdettiin etsimään toista grillipaikkaa. Vaikka todennäiköisyydet sille, että jostain metsästä löytyy toinen grillipaikka, olivat aika pienet.

Tämmönen kiipeilyreitti grillipaikalle

Käveltiin ehkä muutama sata metriä ja tultiin jonkun majatalon pihaan. Romahdettiin alas eikä suostuttu enää liikkumaan eteenpäin. Ei saatu majatalosta lupaa käyttää niiden grillipaikkaa, mutta saatiin lupa jäädä siihen piknikille. Grillihiilen kantajat olivat itse aika hiilenä tästä käännöksestä, mutta suurimmalla osalla ei ollut mitään grillattavaa mukana, joten ihan tyytyväisinä syötiin sämpylöitä ja banaaneita ties missä. Jossain Itävallassa. Jossain niityllä.

Päästiin ehjinä kotiin loppujen lopuksi ja edelleen jaksaa naurattaa koko reissu. Sinne kylään ei koskaan päästy, koskaan ei sitä grillipaikan etsintää enempää vaellettu eikä grillattu, mutta naurettiin, pidettiin iso piknik, jonka seassa juoksi ahne berninpaimenkoira ja nautittiin hyvästä säästä. Ikinä ei tiedä mitä matkalla tulee vastaan, mutta siinä se juju ehkä onkin.

Nälkäinen haukku

Itse asiassa voisin lopettaa tän vielä laimeella lainauksella, nyt kun kerran alotinkin.

Not all those who wander are lost.

Paitsi ehkä 50 Erasmus-vaihtaria exculla.

Arki on

Edellisen kirjoittelun jälkeen on tapahtunut vaikka mitä. Ensinnäkin täällä satoi varmaan kaksi viikkoa putkeen. Mikä masensi. Koska Suomessa tuntui olevan melkein yhtä lämpöistä kuin täällä. Sitten mentiinkin taas reilu viikko takaperin äärilaidasta toiseen ja edelleen huidellaan +30 asteen helteissä. Ihana kamala aamuaurinko on paistanut viikon verran huoneeseeni ja kuuden jälkeen ei hirveästi nukuta. Satuin myös sairastumaan ekan kerran koko vaihtolukukauden aikana ja hirveän positiivisia ajatuksia ei liikkunut päässä, kun ulkona asteita oli lähemmäs kolmekymmentä ja olo oli hirveä. Onneksi pikkuhiljaa alkaa olemaan taas normaali olo ja kaktus kurkusta on kadonnut. Ennen koko sairastumisprosessia ja helteitä käytiin kuitenkin lenkillä Bodenseen rannassa oltiin sitä mieltä, että ei tää voi olla totta. Täällä me asutaan ihan lomamaisemissa vielä kesän loppuun asti. Arki on siis aika juhlaa, mutta välillä myös sitä kirjaston ja luentosalien tuolien kuluttamista. Ja nenän irti niistämistä.

Heti, kun aurinko palasi takaisin, on mulla ollut paljon enemmän energiaa. Aika on mennyt ihan hujauksessa. Lukuisat juhlapyhät on järjestäneet useammalle viikolle pitkän viikonlopun, joten aikaa on ollut tehdä vaikka mitä. Pari viikkoa takaperin pääsin myös aloittamaan kanoottikurssin, jota jännäsin etukäteen. Oikeastaan vaan sen takia, että kanoottikokemusta mulla on aika nolla ja olin ihan yksin menossa paikalle. Elossa edelleen ja oon sitä mieltä, että onneksi menin ja ilmottauduin!

Kanoottikurssilta mulla ei oo mitään kuvamateriaalia, mut tähän väliin voi luoda mielikuvan kaatosateesta ja kaks tuntia kajakissa istuneesta tyypistä. Olin kurssin ainoa ei-saksalainen ja muut repivät hurjasti iloa mun nimen lausumisesta. Se kuulemma lausutaan hassusti, sanon A:t hassusti, montako L:ää voi nimessä olla...

En hirveästi tiennyt tiennyt mitään kanooteista ja kajakeista tai melomisesta ylipäätänsä, kun menin kurssille. Muut kuitenkin neuvoi mua heti kaikessa ja siellä mä konttasin maassa säätelemässä kajakin penkkiä saamieni ohjeiden perusteella pää jossain kajakin uumenissa. Selvisin kuitenkin vesille ja siinäpä sitten läiskyttelin eteenpäin pari tuntia. Valitsin kursseista peliorientoituneemman, joten me pelataan kajakeissa kaikkia hulluja pelejä. Meininki oli vähän kuin törmäilyautoissa.

Kurssilla on myös pariin otteeseen päästy harjoittelemaan kaatumista kajakilla ja sieltä pelastautumista. Kaikkeen sitä ryhtyykin, kun istuu kajakissa pää Bodenseen pohjaa kohti ja odottaa, että joku kääntää kajakin taas ylös. Toisella kerralla kajakista piti sukeltaa ulos, joten ihan takuulla joka ikinen kastui aivan läpimäräksi. Viimeisimpänä temppuna kajakit keikattiin ympäri ja sitten odoteltiin muita kajakkeja lähistölle ja heiluteltiin käsiä veden päällä. Näky oli varmaan mielenkiintoinen, mutta toisen tyypin kajakin sattuessa viereen (toivottavasti nopeammin kuin happi loppuu) piti oma kajakki kääntää takaisin ympäri lantioliikkeellä ja käsillä toisella kajakista tukea ottaen. Mutta ihan huippu kurssi ja kaikki saksalaiset oli tosi mukavia ja puheliaita - pääsin heti mukaan juttuun!

Vaella mokkapalat repussa

Viime viikot on muutenkin menneet aika urheilullisissa merkeissä. Ollaan ehditty porukalla lenkille ja yhdeksi iltapäiväksi Thermeen. Therme on kylpylä/maauimala, johon kaupungin uudet asukkaat saavat ilmaislipun rekisteröitymisen jälkeen. Pakkohan se oli käydä testaamassa. Onneksi aurinkoisella säällä ei tarvinnut jäädä sisätiloihin kylpylään vaan päästiin ulos altaille. Ihan ilmaisella rannallakin on vietetty useampi tunti ja Bodenseenkin vesi on lämminnyt hurjasti. Siellä onkin tullut uitua useampaan otteeseen viime viikon aikana; kajakin kanssa ja ilman.

Bildstein @Schluchtsee

Aiemmin mainitsemani kanoottikurssin lisäksi valitsin huhtikuun alussa toiseksi urheiluharrastukseksi Thaebon, jota on kerran viikossa. En vieläkään tiedä, miten kuvailisin sitä, mutta ainakin siellä on hauskaa ja tulee hiki. Semmosta mitä lie. En osaa kyllä kuvata sitä yhtään mitenkään, mutta se pitää kiireisenä torstai-iltaisin.

Viime sunnuntaina suunnattiin vielä kaverin toiveesta synttäri-vaellukselle Schwarzwaldiin. Sen takia mukana repuissa kulkikin mokkapaloja ja niillehän nyt osalle kävi niinkuin kuvista näkyy - vähän hupsusti. Hyvältä ne kumminkin maistui! Kierrettiin vähän reilu 15 km reitti Schluchtseen ympäristössä ja kiipeiltiin sekä näköalatorniin, että korkealle kalliolle. Lopuksi laskeuduttiin rantaan ja käveltiin Aha'sta vielä takaisin Schluchtseen asemalle. Toivottavasti synttärisankarilla oli vähintään yhtä hauska päivä, kun meillä vierailla. Kaikki kulutetut kalorit kyllä syötiin ainakin tuplana takasin, kun synttärisankari oli itse järkännyt vielä tortilla-kutsut ja leiponut Schwarzwälder Kirschtortea jälkkäriksi!

Mutta vielä parisen kuukautta jäljellä tätä reissua. Tulevaisuuteenkin on suunnitteilla vaikka mitä: uutta maavierailua ja paluu vanhaan tuttuun Berliiniin! Näistä reissuista kumminkin myöhemmin - Gute Nacht!