Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaihto-opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaihto-opiskelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Tschau!

Mun viimeinen raapustelu tänne. Alkaa olla aika viimeiset päivät käsillä, jotenkin vähitellen oon valmistautunut siihen, että lähtö lähenee. Hetken täällä jo näytti siltä, kun oisin just lähdössä. Pakkasin jo toisen laukun valmiiksi, kun sitä olis tarkoitus lähteä kuljettamaan muualle säilöön huomenna. Toisen kanssa testasin, että mahtuuko loput sitten vielä sinne. Samalla vaivalla siivosin vielä oman huoneeni ja alottelin vähän muissa huoneissa. Inhoan näitä viimeisiä päiviä, kun tietää, että kohta lähdetään enkä jaksa keskittyä mihinkään kovinkaan kauaa. Ihan välitilaolo.
Jotenkin tää tavaramäärä on tuplaantunut
Onneksi tälle viimeiselle viikolle on riittänyt paljon tekemistä, koska oisin muuten varmaan tullut hulluksi. Käytiin kaverin kanssa parin päivän reissulla Münchenissä, oon hengaillut pari iltapäivää rannalla, kierrellyt kaupungilla, nähnyt kavereita, käynyt leffassa, ruokkimassa eläimiä Sveitsissä ja eilen lähdettiin porukalla viettään iltaa Meersburgiin. Vähän on tarvinnut välissä hoidella lähtökuvioita, kuten pankkitilin sulkeminen ja kaupungista uloskirjautuminen. Lopun byrokratiarumba alkaa olla ohitse ja voin tietääkseni hyvillä mielin suunnata kohti pohjoista. Tässäpä oikeastaan ihan viime päivien kuulumiset.
Söpöt otukset Kreuzlingenissa
No, mutta kannattiko lähteä vaihtoon Saksaan taas? Kannatti. Pääsin alussa ihan erilailla vauhtiin kielen kanssa, koska oon jo kerran täällä käynyt harjoittelemassa. En tietenkään vieläkään tunne kaikkia maailman sanoja tai välttämättä saa aina selvää dialektista riippuen, mutta pärjään ihan täysin saksaksi ja saan sanottua kaiken haluamani. Jos joku yllättäen juttelee jotain kadulla tai bussipysäkillä, niin pystyn reagoimaan samantien eikä tarvitse jäädä miettimään hetkeksi sitä, mitä toinen juuri sanoi. Konstanzissa hyvä puoli on myös se, että pikkukaupungissa harvemmin kukaan pyrkii vaihtamaan kieltä englanniksi, vaikka huomaavatkin varmasti, etten ole saksalainen. En ainakaan muista asioineeni täällä kertaakaan missään englanniksi.

Kävin yliopistolla loppujen lopuksi myös kaikki kurssini saksaksi. Tällä viikolla sain myös tietää päässeeni kaikista kursseista läpi, joten kyllä mä oon jotain tajunnut luennoilla ja materiaaleja läpi kahlatessani! Erasmus-opiskelijana täällä ei tosiaankaan saanut yhtään helpotusta, vaikka ilmeisesti joissakin yliopistoissa vaihto-opiskelijat saavat hieman anteeksi. Saatiin käyttää tenteissä ainoastaan sanakirjaa, mutta eihän minisanakirjasta mitään alakohtaisia käsitteitä löydy. Sääntö ei kuitenkaan koskenut ainoastaan meitä vaihtareita, vaan kaikkia, joiden äidinkieli oli jokin muu kuin saksa. Onneksi näistä kursseista saa nyt opintopisteetkin kasaan, niin ei mennyt kirjastossakaan istuminen ihan hukkaan.
Eilinen uusintareissu Meersburgiin
Eikä mennyt kesäkään hukkaan, vaikka joku joskus muistaakseni kyselikin, mitenkäs nyt kun kesätyöt jäävät välistä. Totta kai täälläkin on lomailtu, mutta kyllä tästä kesästä on ollut ainakin yhtä paljon hyötyä kuin kesästä töissä. Täällä on tehty vaan erilaisia asioita enkä kadu sitä, että suuntasin Saksaan, jossa lukukaudet pyörivät vähän hupsusti. Ilmeisesti meillä kävi täällä myös tuuri, kun ollaan päästy nauttimaan epätavallisen lämpöisistä kesäsäistä, kun taas Suomessa kesäsäät ovat olleet epätavallisen kylmät. Välillä oli tietysti vähän turhauttavaa istua kirjastossa viimeisten tenttien aikaan, kun ulkona olisi voinut tehdä vaikka mitä.

Vaikka keskelle Eurooppaa suuntasinkin, niin mitään järjetöntä Eurooppatouria en kuitenkaan toteuttanut. Kierreltiin pääosin tässä lähellä osavaltion sisällä tai sitten lähinaapurimaissa. Jokaisen reissun jälkeen oli kuitenkin aina kiva palata takaisin Konstanziin. Täällä oli vaan ihan parasta. Asutaanhan me yhdessä saksalaisten lemppari Saksa-lomakohteessa. Voin siis suositella Konstanzia myös lomakohteeksi, erityisesti kesällä.

Mutta kuten kaikki kahdenviikon etelänlomat, loppuu nämä lukukausivaihdotkin joskus. Nächste Haltestelle on sitten Tampere, joten nähdään pian.

Tässä tämä nyt oli. Danke und tschüss.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Universität Konstanz

Siinäpä se sitten oli. Mun viimeinen yliopistopäivä täällä.

Oon aika vähän kirjoittanut mitään opiskelusta täällä ja yliopistosta ylipäätään. Aluksi se johtui ehkä siitä, että en oikeen osannut sanoa mitään ja kaikki oli vähän hukassa. Nytpä sitä opiskelua täällä ei ole enää ollenkaan jäljellä ja kesälukukausi hurahti hirveää vauhtia ohitse. Ehkä nyt olisi hyvä aika pistää vähän ajatuksia kasaan täkäläisestä korkeakoulusta.

Konstanzilainen arkkitehtuuri
Ensivaikutelma yliopistosta oli aika kamala. Ulkoa se oli harmaa kompleksi, johon sinne tänne oli ujutettu kaikki sateenkaaren värit. Pohjaväri harmaa, tehostevärejä kaikki. Sisätiloissa ei parantunut yhtään, karmeita karvamattokäytäviä, oranssia, keltaista, vihreää...you name it, they have it.
Vaan kuinkas kävikään. Miksi meillä Tampereella on vaan kaikki niin steriiliä ja valkoista? Me tarvitaan kivoja värejä, eikä ne värit niin pahoja ole. Mun lempparinäkymä sisällä on ehdottomasti aulassa olevat värikolmiot. Kun aurinko paistaa niiden läpi, niin lattiaan tulee hauskat eriväriset heijastukset. Väreihin myös tottuu aika nopeasti.
Kurssit
Kävin kaikki kurssini saksaksi ja tällä hetkellä tiedän päässeeni läpi ainakin 3/4. Viimeisen tentin tuloksia odotellaan vielä viikon verran.
  • kielikurssit: Lukukauden alussa vaihtarit tekivät kielitestin, jonka jälkeen jokainen kävi henkilökohtaisesti keskustelemassa professorien kanssa siitä, mitä kielikursseja kannattaisi käydä. Alunperin halusin käydä pari B2-tason kurssia, mutta ensimmäiseksi kiellettiin menemästä ja käskettiin valita jotakin C1-tason kursseista. Valitsin kielioppikurssin ja "maatieto"-kurssin. Molemmilla kursseilla meillä oli sama opettaja, ihan mukava tyyppi, mutta opetus oli molemmilla kursseilla melko yksipuolista. Ei koskaan tehty mitään ryhmässä, vaan toisella kurssilla kuunneltiin uutisia ja kopioitiin niitä kuullun mukaan sanasta sanaan hirveetä tahtia. Tehtävä tarkastettiin lopuksi opettajan johdolla toistamalla koko teksti sanasta sanaan ja nimenomaan tässä välissä painotettiin sisällön olevan tärkein. Ristiriitaista. Ja no mitä kielioppikurssilla nyt tehdään. Väännettiin ääneen vuoronperään erilaisia lauseita passiiviin ja ties mille mutkalle. Kielikursseilla et tosiaan varsinaisesti tutustunut muihin ihmisiin, en muista edelleenkään varmaan puolien nimiä.
  • luentokurssit: Näistä toisen olen jo päässyt läpi, toisesta odottelen vielä tuloksia viikon verran. Kummallekin luentokurssille piti viikottain lukea 50-70 sivua artikkeleita, mikä yhteenlaskettuna oli hieman liikaa, varsinkin kun takkusin saksalaisten artikkeleiden kanssa tuntikausia. Englannin kielisten artikkelien kohdalla muistelin lämmöllä IB:tä, kun lukutahti vastasi suomen lukemista, enkä jumittanut yhden artikkelin parissa tuntikausia. Molemmilla kursseilla artikkeleista noin puolet oli englanniksi ja puolet saksaksi, joten ihan mahdoton tehtävä kaikkien lukeminenkaan ei olisi ollut. 
Ruokala
Tästä oon varmaan selittänyt aiemminkin. Mutta pari kuvaa selventää ehkä todellisuutta. On meillä se ruokapuoli ehkä vähän mallikkaammin hoidossa siä kotona...
Pirtelöbaarin voisin kyllä ottaa mukaani
Kirjasto
Oikeastaan täällä aikaansa viettivät aika perusteellisesti "von Anfang an" pari nimeltämainitsematonta vaihtaria, mutta muuten siellä oli aika tyhjää. Kunnes kirjaston tunnelma pikkuhiljaa muuttui kesäkuun loppua kohden. Konstanzin yliopistossa opiskelleen tulisi tietää ainakin seuraavat asiat kirjastosta:
  •  ylpeyden aihe: siis se vanha kirjasto, joka asbestin takia on nyt viimeiset miljoona vuotta ollut remontissa ja, jossa on melkeinpä suurin valikoima Saksan yliopistoista. Uusi kunnostettu kirjasto avataan syksyksi. Kuulemma näin sanotaan joka syksy. 
  • ei-hiljaisuuden tyyssija: ei, täällä saa läppäriä hakata missä vaan, jutella kavereille ja muuten vaan lompsia ylös alas portaita.
  • muista parkkikiekko: kriittistä etenkin kesä/heinäkuussa. Parkkikiekon jättämällä saat poistua paikalta tunniksi eikä kukaan saa heittää kamojasi perimmäiseen nurkkaan. Sen jälkeen ne kyllä kannetaan nopeasti pois alta. Lisäksi ihan turha kuvitella meneväsi paikalle yhdeksän jälkeen ja löytäväsi sieltä paikkaa, jossa opiskella. Kannattaa vaan jäädä kotiin, jos ei ole kahdeksalta paikalla.
  • ei laukkuja: ainoa kirjaston hyväksymä laukku on virallinen muovipussi, isompi muovikassi tai läpinäkyvä BIB BAG. Laukut voi jättää ulkopuolelle, joko lattialle tai jos olet ovela ja varaat itsellesi lokeron ennen aamu kahdeksaa, niin sitten sinne. 
Kopiokoneet
Kopiointi ja tulostaminen ansaitsee Konstanzissa ihan oman osionsa. Minkään asian takia (paitsi ehkä ruuan) takia kukaan ei kriiseillyt kesän aikana yhtä paljon kuin tulostamisen kanssa. Yhteydet eivät koskaan toimineet, silloin kun niitä olisi tarvinnut. Ideanahan oli, että saat tulostettavan tiedoston lähetettyä langattomasti johonkin, joten voit sen mistä tahansa tulostimesta tulostaa. Yliopistoa pitkin tuli joskus juostua kolmen eri tietokoneen ja kolmen eri kopiokoneen väliä. Usein kopiokoneen päältä myös saattoi löytyä lappu "epäkunnossa" ja tietokoneillekin sai usein jonottaa. Tulostimia käytettiin myös omilla tunnuksilla ja kopiokortilla, jolle ladattiin rahaa. Toimiessaan varmaan ihan näppärä systeemi.
Muuta
  • sekava labyrintti: Alussa seurasin vain kylttejä.
  • omituista taidetta: Ilmeisesti sitä enemmän rahallista sponssia, mitä enemmän taidetta.
  • yliopistolla oma Biergarten: Avataan kesäksi, yleensä melko täynnä. Tuli testattua pari kertaa.
Kyllä mä oisin täällä voinut vielä opiskeluja jatkaa. Ehkä nyt kielitaidon kehityttyä olisin uskaltanut ottaa osaa saksan kieliseen seminaariin, joista jokaiseen täytyy kirjoittaa essee ja jokaisessa myös pidetään pidempi esitelmä. Keväällä se kuulosti melko vaikealta enkä tiedä olisiko mulla vielä kielitaito riittänyt niin akateemisen tekstin tuottamiseen. Nyt oon kuitenkin tyytyväinen siihen, miten oon päässyt kursseista läpi ja oppinut ihan huikeesti uusia sanoja. Mä vietän nyt mielestäni ihan ansaittua lomaa, kunnes Suomi kutsuu!

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannus Saksassa

Saksassa ei edelleenkään ymmärretä juhannuksen päälle, joten ei oletettu, että täällä tapahtuisi mitään sen kummempaa. Päätettiin kuitenkin yhdistää kaverin juhannukselle osunut syntymäpäivä ja pohjoinen keskikesän juhla. Perinteinen juhannussää sattui myös Konstanzin ylle ja vaikka välillä päästiinkin nauttimaan auringonpaisteesta, niin pääasiassa taivaalta tuli ihan vettä. Onneksi meillä kävi kuitenkin suhteellisen hyvä tuuri ja päästiin grillaamaan ilman sadetta.
Perjantaina juhlittiin ensin syntymäpäiväsankaria ja vuokrattiin Konzilin edustalta polkuvene tunniksi. Lähdettiinkin polkemaan sillä Bodenseelle, vaikka yläpuolella tummat pilvet enteilivät sadetta. Otettiin senkin uhalla katokseton polkuvene ja eihän siellä mitään satanut. Aurinkokin paistoi loppua kohti. Polkuvenereissulla meitä olikin pelkkiä suomalaisia paikalla, kun jostain syystä kukaan muu ei päässyt paikalle. No juhannuksen pakollinen venereissukin tuli samalla suoritettua.
Bodenseeta pitkin päästiin ylittämään polkuveneellä myös raja Sveitsiin. Enpä oo ennen mennyt toiseen maahan polkuveneellä. Mutta ei meistä kukaan mitään välittänytkään.
Rajalla
Illaksi synttärisankari oli hommanut meille ihan huikeat eväät ja leiponut tajuttoman hyvää suklaajuustokakkua. Onneksi omat synttärit on vasta syksymmällä edessä, niin ei tarvitse koittaa peitota näitä järjestelyitä. Kiitos siis kakusta ja kaikesta!
Tarkoituksena oli ensin jatkaa iltaa grillailun merkeissä rannalla, mutta valitettavasti yllä olevan herkkupöydän jälkeen kukaan ei enää voinutkaan ajatella ruokaa. Päätettiin kuitenkin jatkaa hengailua Bismarckturmilla, koska ulkona ei ollut kovin kylmä. Käytiin matkalla vielä katsomassa yhden ruotsalaisen opiskelijakämpän parvekkeelle kyhäämä Midsommerstång.

Lauantaina meillä oli vuorossa Erasmus excursio. Lähdettiin aamulla junalla Reichenauhin ja päästiin kanotoimaan n. kymmenen hengen kanooteilla saarta ympäri. Ei tosin voitu kiertää ihan koko saarta kovan tuulen ja aallokon takia, mutta hauskaa oli! Tältä reissulta mulla ei valitettavasti ole yhtään kuvia, koska kaikkien kameroita ei kanoottiin pakattu mukaan. Saaren toisella puolella pidettiin evästauko ja iltapäivällä palattiin takaisin Konstanziin.

Kotioven sulkeuduttua ulkona alkoikin sitten kaatosade ja vähän epäiltiin, päästäänkö grillaamaan ollenkaan. Oltiin nimittäin sovittu, että nähdään sovitulla paikalla kuudelta. Hirvittävän säätämisen jälkeen päästiin kuin päästiinkin grillaamaan, sade loppui seitsemältä ja saatiin grillikin lainaan. 
Päädyttiin loppujen lopuksi grillaamaan näinkin lähelle yliopistoa. Kukapa ei haluaisi viettää vapaa-aikaansa näissä maisemissa. Meillä tosiaan oli lainassa myös ihan oikean näköinen grilli, eikä grillattu vain kolmen euron piknik-grillillä, mutta ihan hyvin sekin toimi. Ainakin täytettyihin herkkusieniin. Grillauspuitteet ei ehkä olleet ihan samalla tasolla, kun yleensä tähän aikaan vuodesta mökillä. Kaksi muovilusikkaa apuvälineinä toimi kuitenkin ihan hyvin. Ruokaakin oli taas ihan tarpeeksi, koska oltiin varmaan ajateltu, että ruokitaan koko naapurusto samalla.
Sunnuntaiaamuna oli tarkoitus jatkaa vielä venelinjalla ja lähteä purjehtimaan, mutta meille varattu aika oli jotenkin onnistuttu sotkemaan, joten ei sitten päästykään. Ihan hirveästi ei tosin harmittanut, sillä taivaalta tuli sunnuntaiaamuna ihan kiitettävästi vettä, joten lohdutus-kakkukahvit kapungilla kelpasivat ihan hyvin. Tarkoitus on kuitenkin yrittää kahden viikon päästä uudestaan vähän paremmalla onnella.

Tälläinen juhannus tällä kertaa. Sunnuntai-iltana valmistelin vielä viimeisen esitelmän kuntoon ja tänään sain pidettyä viimeisenkin esitelmän pois alta. Meni ihan yllätävänkin hyvin, vaikka saksaksi selitettynä strategisisista liiketoimintamalleista saa ihan yllättävän hankalia. Toivottavasti muutkin ymmärsi, mitä siellä edessä höpisin. Tentitkin alkaa pikkuhiljaa lähestyä ja pitäisi jo vähän orientoitua kertaamaan lukukauden aikana käytyjä asioita, mutta tälle viikolle osuu vähän turhan monta reissua. Mutta ehkä voin ihan hetken hengähtää esitelmistä selviämisen kunniaksi.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Arki on

Edellisen kirjoittelun jälkeen on tapahtunut vaikka mitä. Ensinnäkin täällä satoi varmaan kaksi viikkoa putkeen. Mikä masensi. Koska Suomessa tuntui olevan melkein yhtä lämpöistä kuin täällä. Sitten mentiinkin taas reilu viikko takaperin äärilaidasta toiseen ja edelleen huidellaan +30 asteen helteissä. Ihana kamala aamuaurinko on paistanut viikon verran huoneeseeni ja kuuden jälkeen ei hirveästi nukuta. Satuin myös sairastumaan ekan kerran koko vaihtolukukauden aikana ja hirveän positiivisia ajatuksia ei liikkunut päässä, kun ulkona asteita oli lähemmäs kolmekymmentä ja olo oli hirveä. Onneksi pikkuhiljaa alkaa olemaan taas normaali olo ja kaktus kurkusta on kadonnut. Ennen koko sairastumisprosessia ja helteitä käytiin kuitenkin lenkillä Bodenseen rannassa oltiin sitä mieltä, että ei tää voi olla totta. Täällä me asutaan ihan lomamaisemissa vielä kesän loppuun asti. Arki on siis aika juhlaa, mutta välillä myös sitä kirjaston ja luentosalien tuolien kuluttamista. Ja nenän irti niistämistä.
Heti, kun aurinko palasi takaisin, on mulla ollut paljon enemmän energiaa. Aika on mennyt ihan hujauksessa. Lukuisat juhlapyhät on järjestäneet useammalle viikolle pitkän viikonlopun, joten aikaa on ollut tehdä vaikka mitä. Pari viikkoa takaperin pääsin myös aloittamaan kanoottikurssin, jota jännäsin etukäteen. Oikeastaan vaan sen takia, että kanoottikokemusta mulla on aika nolla ja olin ihan yksin menossa paikalle. Elossa edelleen ja oon sitä mieltä, että onneksi menin ja ilmottauduin!

Kanoottikurssilta mulla ei oo mitään kuvamateriaalia, mut tähän väliin voi luoda mielikuvan kaatosateesta ja kaks tuntia kajakissa istuneesta tyypistä. Olin kurssin ainoa ei-saksalainen ja muut repivät hurjasti iloa mun nimen lausumisesta. Se kuulemma lausutaan hassusti, sanon A:t hassusti, montako L:ää voi nimessä olla...
En hirveästi tiennyt tiennyt mitään kanooteista ja kajakeista tai melomisesta ylipäätänsä, kun menin kurssille. Muut kuitenkin neuvoi mua heti kaikessa ja siellä mä konttasin maassa säätelemässä kajakin penkkiä saamieni ohjeiden perusteella pää jossain kajakin uumenissa. Selvisin kuitenkin vesille ja siinäpä sitten läiskyttelin eteenpäin pari tuntia. Valitsin kursseista peliorientoituneemman, joten me pelataan kajakeissa kaikkia hulluja pelejä. Meininki oli vähän kuin törmäilyautoissa.

Kurssilla on myös pariin otteeseen päästy harjoittelemaan kaatumista kajakilla ja sieltä pelastautumista. Kaikkeen sitä ryhtyykin, kun istuu kajakissa pää Bodenseen pohjaa kohti ja odottaa, että joku kääntää kajakin taas ylös. Toisella kerralla kajakista piti sukeltaa ulos, joten ihan takuulla joka ikinen kastui aivan läpimäräksi. Viimeisimpänä temppuna kajakit keikattiin ympäri ja sitten odoteltiin muita kajakkeja lähistölle ja heiluteltiin käsiä veden päällä. Näky oli varmaan mielenkiintoinen, mutta toisen tyypin kajakin sattuessa viereen (toivottavasti nopeammin kuin happi loppuu) piti oma kajakki kääntää takaisin ympäri lantioliikkeellä ja käsillä toisella kajakista tukea ottaen. Mutta ihan huippu kurssi ja kaikki saksalaiset oli tosi mukavia ja puheliaita - pääsin heti mukaan juttuun!
Vaella mokkapalat repussa
Viime viikot on muutenkin menneet aika urheilullisissa merkeissä. Ollaan ehditty porukalla lenkille ja yhdeksi iltapäiväksi Thermeen. Therme on kylpylä/maauimala, johon kaupungin uudet asukkaat saavat ilmaislipun rekisteröitymisen jälkeen. Pakkohan se oli käydä testaamassa. Onneksi aurinkoisella säällä ei tarvinnut jäädä sisätiloihin kylpylään vaan päästiin ulos altaille. Ihan ilmaisella rannallakin on vietetty useampi tunti ja Bodenseenkin vesi on lämminnyt hurjasti. Siellä onkin tullut uitua useampaan otteeseen viime viikon aikana; kajakin kanssa ja ilman.
Bildstein @Schluchtsee
Aiemmin mainitsemani kanoottikurssin lisäksi valitsin huhtikuun alussa toiseksi urheiluharrastukseksi Thaebon, jota on kerran viikossa. En vieläkään tiedä, miten kuvailisin sitä, mutta ainakin siellä on hauskaa ja tulee hiki. Semmosta mitä lie. En osaa kyllä kuvata sitä yhtään mitenkään, mutta se pitää kiireisenä torstai-iltaisin.
Viime sunnuntaina suunnattiin vielä kaverin toiveesta synttäri-vaellukselle Schwarzwaldiin. Sen takia mukana repuissa kulkikin mokkapaloja ja niillehän nyt osalle kävi niinkuin kuvista näkyy - vähän hupsusti. Hyvältä ne kumminkin maistui! Kierrettiin vähän reilu 15 km reitti Schluchtseen ympäristössä ja kiipeiltiin sekä näköalatorniin, että korkealle kalliolle. Lopuksi laskeuduttiin rantaan ja käveltiin Aha'sta vielä takaisin Schluchtseen asemalle. Toivottavasti synttärisankarilla oli vähintään yhtä hauska päivä, kun meillä vierailla. Kaikki kulutetut kalorit kyllä syötiin ainakin tuplana takasin, kun synttärisankari oli itse järkännyt vielä tortilla-kutsut ja leiponut Schwarzwälder Kirschtortea jälkkäriksi!

Mutta vielä parisen kuukautta jäljellä tätä reissua. Tulevaisuuteenkin on suunnitteilla vaikka mitä: uutta maavierailua ja paluu vanhaan tuttuun Berliiniin! Näistä reissuista kumminkin myöhemmin - Gute Nacht!

lauantai 2. toukokuuta 2015

Kotikulmilla Konstanzissa

Mulla oli tänään aamulla ihan lomafiilis, kun istuin kaverin kanssa aamulla 06:30 leipomossa kahvi toisessa kädessä ja suklaakroissantti toisessa. Siinä me vaan katseltiin hiljaista kaupunkia ja odoteltiin junaa. Saatoin kaverin junaan ja kävelin takasin kotiin tyhjiä katuja. Se oli jotenkin kiva aamuhetki. 
Uutta ja vanhaa ja se rautatieasema.
Vaikka viime viikko menikin vähän lomafiiliksissä kaverin vierailun takia, niin on täällä pikkuhiljaa päästy arkeen. Ei täällä jatkuvasti mennä kaupungista toiseen ja maasta kolmanteen, vaan on niitä luentoja, täpötäysiä aamubusseja, pastaa & pestoa ja lattianpesua. Tai no täällä kävelyretki maasta toiseen on ihan normaalia, kuten huomaa. Käytiinkin mun kaverin kanssa päiväkävelyllä Sveitsissä ja ainakin tuntui, että aurinko paistoi lämpimämmin sillä puolella rajaa.

Ihan tavalliseen arkeen täällä kuuluu lisäksi vaan vähän tuntemattomammat maisemat ja vanhat rakennukset. Nimipäivä-kakkukahvit, edustushommat (korvapuustit oli aika hitti!) ja pilvisetkin päivät.
Toisaalta sain viime viikon nauttia yhden parhaimman kaverin visiitistä, joten olin vähän enemmän turistina paikalla. Onneksi luennot ovat kaikki aamuisin, joten kaupungilla kiertelylle jäi paljon aikaa. Vietettiin yhdessä myös saksalaista vappua, mutta en tiedä erosiko saksalainen vappu niinkään suomalaisesta. Ainakaan haalareihin pukeutuneita opiskelijoita ei näkynyt eikä joen rantaa ollut yön aikana roskattu järkyttävään kuntoon. Täällä ei myöskään ollut vappumarkkinoita (mutta eipä satanut luntakaan!). Ehkäpä ne olivat suurimmat erot.
Konstanzissakin onkin tullut vietettyä nyt pari viikonloppua ja ehkä siitä johtuukin vähän arkisempi olo. Enhän mä kotonakaan reissaa joka viikonloppu. Mutta molemmat viikonloput on olleet kyllä tosi kivoja ja ollaan järjestetty ohjelmaa tännekin. Ilman meidän asunto-approa, en olis päässyt koskaan maistaan esimerkiksi itsetehtyjä nachoja!
Ihan huomaamatta täälläkin alkaa olla tosi kesäisen näköistä, vaikka aiemmin ainakin lämpötilat on olleet ihan kesäiset. Tän viikon sateisempi sää on selkeästi auttanut asiaa. Ei täältä kyllä malttaisi mihinkään lähteä sitten helteisinä viikonloppuina, kun on järveä ja rantaa.
Konstanz on kuulemma aika täynnä turisteja kesäisin, joten oon kyllä pyrkinyt selvittään syytä turistien parveilulle. Ainakin oon räpsinyt ihan riittävästi kuvia kaupungista. Tänään käytiin kuitenkin testaamassa Sealife, sillä kaupungin uudet asukkaat saavat etukupongin, jolla sisään pääsee kaksi yhden hinnalla.
Ulkopuolelta rakennus ei kyllä mitenkään erityisemmin houkuttele, mutta sisältä löytyi kaikkea haikaloista pingviineihin. Ainakin jokainen allas tuli tutkittua. Törmättiin Sealifessa myös sveitsin-suomalaiseen mieheen, joka innoissaan höpötteli meille kahdelle suomalaiselle suomeksi. Samoin kuulin rautatieasemalla kaveriani odottaessa, jonkun murahtavan kulman takana "se juna menee vain kerran tunnissa" - selkeällä suomen kielellä. Ilmeisesti useampi suomalainen on löytänyt tiensä tänne, mutta en ihmettele.

Täällä on siis ollut vähän kaikenlaista pientä. Odotellaan kesää, opiskellaan ainakin ajoittain ahkerasti (ainakin sitä saksaa!) ja ollaan totta kai välillä vähän pihalla vähän kaikesta.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Miksi Saksa?

Taas sitä ollaan lähtötunnelmissa: lattialla lojuvat matkalaukut ja sekavat vaatekasat. En ikinä saa kaikkea mahdollista mukaani ja seuraavat kaksi päivää käydäänkin karsintaa siitä, mitä oikeasti tarvitsee kesäksi mukaan Saksaan ja mitä ei.

Nykyisessä pakkaamistaistelussa on vähän samanlaisia fiiliksiä kuin kesällä 2009, kun edellisen kerran pakkasin koko elämäni kaiken mahdollisen kahteen matkalaukkuun. Suuntana oli silloinkin Saksa, Bremenin lähellä sijaitseva pikkukaupunki, Achim. Aika ylpeänä jaksan edelleenkin mainita saamistani yllättyneistä katseista ja kommenteista, kun tapasin ensimmäisen isäntäperheeni Bremenin lentokentällä. Eivät meinanneet uskoa sitten millään, että olin tosissani saapunut vuodeksi paikalle 15 kilon matkalaukun ja käsimatkatavaran kanssa.

Long story short: on sitä ennenkin osattu pakata vuodeksi tavaraa, joten miksei nyt neljäksi kuukaudeksi. 

Osittain pakkaamisen lykkäämiseksi päätin myös perustaa tämän blogin, johon saatan vaihtolukukauteni aikana päivitellä matkajuttuja ja kuulumisia Konstanzista. Ainakin yksi innokas lukija ilmoittautui jo etukäteen!

Mutta miksi suuntana on jälleen Saksa? Yliopiston Erasmus-vaihtokohteissa oli varaa valita ja minä päätän lähteä taas sinne, mistä on muutama vuosi sitten palattu takaisin Suomeen. Päätin siis listata pari syytä, miksi Saksa houkuttaa edelleen ja miksi päädyin valitsemaan Konstanzin tulevaksi vaihtokohteekseni.

1. Die Sprache
Eli se kieli. Se kieli, mitä en yläasteella halunnut lukea ollenkaan, mutta joka varasijalta päätyi valinnaiseksi kasiluokalla. Lukiossa loppui Saksan opiskelu ja sitten päädyinkin lähtemään maahan vaihtoon. Loogista. Vasta vaihdossa tajusin, kuinka hauska ja mielenkiintoinen kieli on kyseessä ja kuinka paljon jännempää on osata hyvin myös jotain muutakin kieltä kuin englantia. Sittemmin taidot ovat ehkä vähän ruostuneet, joten on enemmän kuin parempi hetki lähteä petraamaan kielitaitoa.


Ruoankin voisi lisätä listalle, tosin kaipaan lähinnä döneriä ja Nutellaa...
2. Google-kuvahaku
Koska kielivalinta oli aika selvä, jäivät lopullisiksi vaihtoehdoiksi Sveitsi, Itävalta ja Saksa. Koin parhaimmaksi vaihtoehdoksi Erasmuksen ja päädyin selailemaan vaihtokohteiden yliopistoja ja kaupunkeja Googlesta. Konstanz vakuutti. Vuoria, vettä, jokea, järveä, aurinkoa ja upeita maisemia. Kaupunki oli myös sopivan pieni, joten ehkäpä saksaakin tulee käytettyä enemmän kuin isossa suurkaupungissa.

3. Yliopisto
Saksasta ei varsinaisesti löytynyt Erasmuksen kautta ainuttakaan vaihtokohdetta, joka vaihtaisi suoraan oman alani opiskelijoiden kesken. Konstanzin yliopistosta löytyy kuitenkin myös oman alan opintoja, vaikka varsinainen vastaanottava yksikkö onkin taloustieteiden puolella. Vaihto-opiskelijat saavat kuitenkin vapaasti ottaa kursseja myös muista yksiköistä, mikä sopii omii suunnitelmiini paremmin kuin hyvin!

Näillä sanoilla ja odotuksilla pikkuhiljaa kohti uutta ja jännittävää!

Berliini syksyllä 2009