Täällä ollaan! Tuntuu vähän siltä, että oisin täällä lomalla. En kai mä oikeesti asu tässä talossa ja tässä kaupungissa? Ihan hullua, että vaan pari päivää sitten olin vielä Tampereen linja-autoasemalla, hyppäsin bussiin, Helsingin kautta Kööpenhaminaan, sieltä Zürichiin ja junalla viimeinen tunti Konstanziin. Ja nyt ollaan täällä. Ja tässä talossa.
| Tää on mun koti! |
Ensimmäisen yön sain onneksi viettää kaverin nurkissa (KIITOS!), sillä mun juna oli Konstanzissa vasta illalla kymmenen jälkeen. Siihen aikaan en tietenkään enää saanut avaimia omaan asuntooni, vaan olin sopinut talonmiehen kanssa tapaamisen seuraavaksi aamuksi.
Voisinpa kirjoittaa tähän jatkoksi, että sää oli ensimmäisenä varsinaisena päivänä Konstanzissa upea! Vaan eipä ollut. Saksassa muutaman viime päivän ajan riehunut myrsky jatkui vielä tostaina huonona säänä. Vettä satoi koko päivän ja tuuli lennätti piponkin päästä. Sateenvarjoa en uskaltanut avata, koska sekin olisi luultavasti vääntynyt solmulle.
Oltiin kuitenkin sovittu etukäteen parin muun suomalaisen vaihto-opiskelijan kanssa, että lähdetään porukalla kaupungille etsimään kaikenlaista tarpeellista arjesta selviytymiseen. Aika urheasti me tarvottiinkin koko päivä sateessa ympäri Konstanzia. Ehkä se oli jotain suomalaista sisua. Illalla tulikin sitten vähän kiire ensimmäiseen tapaamiseen Brauhaus Joh. Albrechtiin. Osittain kiire johtui myös siitä, että yritin saada vettä kiehumaan hellalla. Meillä on täällä ilmeisesti vähän mielenkiintoisempi (lue: hitaampi) keittiövarustus. Kun kysyin asiasta kämppikseltä, niin siihen kuulemma tottuu. Mutta viivästyksestä huolimatta ehdin paikalle ja saksalaisia oluita on siis päästy jo maistelemaan!
Tänään myrsky oli jättänyt Konstanzin taakseen ja heräsin aamulla näihin näkymiin.
Vaikka ulkona näyttikin vähän erilaiselta, en kuitenkaan poikennut mun suomi-aamurutiineista. Sen sijaan päätin ottaa uusinta erän hellan kanssa ja yllättävän nopeasti sainkin keitettyä puuroa. Loistavan aamun jälkeen tapasinkin ekaa kertaa mun saksalaisen tuutorini, joka kierrätti mua ympäri kaupunkia ja vei loppujen lopuksi vielä yliopistolle. Yliopisto vaikutti ainakin tosi hauskalta eli tiistaita odotellessa!
| Lapussa luki: "Dies ist ein Wunschbaum, du brauchst ihn nur zu umarmen". Toivomuspuuta tarvitsi siis vain halata. |
Iltapäivällä kierrettiin taas ympäri Konstanzia. Lähes kaikki oli suljettu pääsiäisen takia, muutamia kahviloita lukuunottamatta. Nähtävää ja hupia riitti kuitenkin lukuisista pääsiäispupuista, taideteoksista ja patsaista.
Konstanz on kyllä hurjan nätti kaupunki ja kesällä kuulemma täynnä turisteja, jotka tulevat ihastelemaan Bodenseeta. Mutta onhan se järvi aika nätti. Sitä tuli katseltua niin yliopistolta kuin aivan rannasta. Tuutorini kertoikin, että Konstanzin yliopistolla on koko Saksan parhaat maisemat. Yliopisto sijaitsikin korkealla mäellä ja sieltä oli aika upeat näkymät alas Bodenseelle.
Järven rannalle tulee varmastikin suunnattua vielä useaan otteeseen. Ainakin viereisestä rannasta vuokrattavat polkuveneet ovat ehdoton kohde heti, kun säät vähän lämpenevät. Tosin jos nykyiset ennustukset pitävät paikkansa, päästään täällä nauttimaan +17 asteen lämpötiloista jo ensi viikolla.
Konstanz ei siis ensinäkemältä todellakaan ole huono vaihtokohde. Jos ylläolevaa kuvaa tarkastelee oikein tarkasti, voi nähdä myös Alpit. Ainakin jos läppärin näyttöä kallistaa tosi paljon. Mutta siellä ne on, uskokaa tai älkää. Bis später!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti