Luulin, että pääsiäisestä tulisi vähän tylsä. Muutin Konstanziin juuri ennen pääsiäistä ja ensimmäisten päivien aikana kaikki olisi suljettu enkä tuntisi koko paikkakunnalta ketään. Pääsiäinen oli onneksi kaikkea muuta kuin tylsä. Ehdittiin tekemään porukalla niin pitsaa kuin pannukakkua, kävelemään pitkin metsiä yliopistolle, hengailemaan ja maanantaille suunniteltiin retki Schaffhauseniin Sveitsin puolelle. Tarkoitus oli mennä kurkkaamaan miltä Euroopan suurimmat vesiputoukset näyttävät.
Junamatka sujui melko kivasti Saksan puolella, kun ostettiin porukalla Baden-Württemberg-Ticket. Lipun hinta vaihtelee henkilömäärän mukaan ja maksimissaan yhdellä lipulla matkustaa viisi henkilöä koko päivän ajan. Päivän junamatkoille tuli loppujen lopuksi hintaa 8,60 €/nassu. Putoukset sijaitsivat Sveitsin puolella, mutta junalippu kävi myös tietyn alueen sisällä Sveitsin puolella. Koska oltiin kerran putouksille lähdetty, päätettiin ottaa myös laiva putouksien keskellä sijaitsevalle kivelle. Laivamatka ei ollut kovinkaan kallis, muistaakseni 8 CHF/7,30 €. Sitä paitsi, jos putouksia on kerran tultu katsomaan, niin päätettiin ottaa kaikki irti ja maksettiin muutama euro ihan tyytyväisinä.
Putousten keskellä oli tosiaan kivi, jonka päällä sijaitsi minimaalinen näköalatasanne. Pääsiäisen takia paikalla oli varmaan tavallista enemmän turisteja, mutta sekaan mahtui kuitenkin hyvin. Ylös noustessa tietysti oli hieman ahdasta, koska portaat olivat melko kapeat ja jyrkät. Ylätasanteelta oli kuitenkin aika huikeat näkymät kuohuihin, mutta enpä jaksanut siellä enää kaivaa kameraa esiin.
Rheinfall-putouksilla pääsee myös ylläolevassa kuvassa sijaitsevaan linnaan, jossa oli muutamalla eri tasolla sijaitsevia näköalatasanteita. Linnaan oli tosin pääsymaksu. Vastarannalta putouksia sai katsella ilmaiseksi ja keskellä sijaitsevalta kiveltä niitä pääsi tarkastelemaan vielä lähempää. Kierrettiin myös kiva kävelyreitti ympäri putouksia, joten päädyttiin myös seikkailemaan linnan ympäristöön.
Muutaman tunnin jälkeen päätettiin ottaa juna takaisin Schaffhauseniin, mutta myöhästyttiin parilla minuutilla junasta. Kävellen päästiin siis takaisin nopeammin. Schaffhausenin kaupunki oli myös tosi nätti ja siellä olisi varmaan ollut enemmänkin nähtävää mm. luostari jonkun korkea mäen päällä. Kaupunki tuli kierrettyä kuitenkin tosi nopeasti, sillä osa matkaporukasta halusi jo lähteä kotiin. Kauheesti ei ole ehtinyt kaivata edes kotiin, kun koko ajan on ollut tekemistä ja vielä on tosi paljon nähtävää ja tehtävää. En tiedä saanko syksyyn mennessä vielä tarpeekseni näistä maisemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti